Inter Miami kiinnostunut Neymarista: ”Jos saisimme mahdollisuuden…”
Neymarin odotetaan poistuvan Al-Hilalista viimeistään ensi kesänä.
Neymarin sopimus päättyy tuolloin, mutta brasilialaismedian mukaan osapuolet neuvottelevat jo nyt sopimuksen purkamisesta. Neymarin kasvattajaseura Santos haluaa tähtipelaajan takaisin riveihinsä.
Myös MLS-seura Inter Miami on kiinnostunut tekemään sopimuksen Neymarin kanssa. Lukuisat Neymarin vanhat pelikaverit pelaavat Inter Miamissa.
Inter Miamin puheenjohtaja Jorge Mas otti kantaa Neymar-huhuihin.
– Kaikki riippuu siitä, onko hän silloin saatavilla. Tällä hetkellä hän on Al-Hilalin pelaaja. Hän ei ole siten saatavillamme. Olen aina sanonut, että tämä seura haluaa saada huippupelaajia joukkueeseensa. Meillä on paljon rajoituksia, mutta meillä on myös rajaton budjetti. Olemme kunnianhimoisia.
– Jos jossain vaiheessa saamme mahdollisuuden tuoda Neymarin kaltaisen pelaajan tänne, ei meillä olisi minkäänlaisia epäilyksiä sen suhteen. Se ei kuitenkaan riipu vain minusta. Se riippuu Neymarista ja itse sarjasta. Mutta haluamme kuitenkin rakentaa hyvän joukkueen, Mas totesi GiveMeSportille.
Mas otti kantaa myös Leo Messin tilanteeseen. Messin sopimus päättyy vuoden päästä. Argentiinalaismedian mukaan osapuolet ovat lähellä yhteisymmärrystä jatkosopimuksesta.
– Olen todella luottavainen sen suhteen, että Messi pelaa joukkueessamme silloin, kun uusi stadionimme avautuu vuonna 2026. Istun Messin kanssa alas jossain vaiheessa harjoituskautta ja silloin puhumme jatkosta. Uskon Messin pelaavan täällä, kunhan hän pysyy terveenä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi