Lehti: Roman Eremenko, 37, saamassa sopimuksen ulkomailta
Skotlannin liigan St. Johnstone on tarjoamassa sopimusta Huuhkajien entiselle keskikenttäpelaajalle Roman Eremenkolle, kertoo The Courier.
Eremenko, 37, sai tällä viikolla St. Johnstonen päävalmentajalta Simo Valakarilta kutsun tulla harjoittelemaan Skotlantiin.
Courierin mukaan Eremenko on tehnyt vaikutuksen harjoituskentällä ja haluaa solmia diilin, jonka odotetaan ulottuvan ensi kesään asti.
Valakari kertoi skottimedialle, että uutisia voitaneen odottaa ensi viikolla.
– Ei ollut mitään yllätyksiä – hän oli juuri sellainen kuin olen nähnyt hänet urallaan ja millainen hän oli pelatessaan Suomessa viime kaudella, kommentoi Valakari.
– Pidin eniten siitä, että hän tuli tänne eikä tehnyt itsestään suurta numeroa. Hän vain nautti harjoittelusta poikien kanssa meidän ympäristössämme.
St. Johnstone on 23 ottelun jälkeen Skotlannin pääsarjassa viimeisenä yhdeksän pisteen erolla.
Eremenko on aiemmin urallaan pelannut ulkomailla Italiassa, Ukrainassa ja Venäjällä. Viime kausina hän on esiintynyt Veikkausliigassa HIFK:n, Hongan ja Gnistanin riveissä. Suomen A-maajoukkueessa Eremenko on pelannut 73 kertaa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa