Neymar paljasti miksi välit Mbappén kanssa tulehtuivat kun Messi siirtyi PSG:hen!
Neymar tarjoili melkoisen paljastuksen Romáriolle antamassaan podcast-haastattelussa.
Aikoinaan kun Neymar, Kylian Mbappé ja Lionel Messi pelasivat kaikki PSG:ssä, lehdistössä huhuttiin voimakkaasti Neymarin ja Mbappén huonoista väleistä.
Nyt Neymar vahvisti huhut ja kertoi, mitä pukuhuoneessa oikein tapahtui.
– Ei, Mbappé ei ole ärsyttävä. Minulla on omat juttuni hänen kanssaan. Meillä oli vähän riitoja, mutta hän oli erittäin tärkeä joukkueellemme, Neymar sanoi.
– Tuppasin kutsumaan häntä kultaiseksi pojaksi (Golden Boy). Sanoin hänelle, että hänestä tulee yksi parhaista. Autoin häntä aina, juttelin hänen kanssaan, hän kävi kotonani ja söimme yhdessä.
– Meillä oli hyviä vuosia yhdessä, mutta kun Messi saapui seuraan, hänestä [Mbappésta] tuli vähän mustasukkainen. Hän ei halunnut jakaa minua kenenkään kanssa. Ja sitten alkoivat riidat, hänen käytöksensä muuttui.
Neymar puhui myös melko suoraan PSG:n ongelmista.
– On hyvä, että joukkueessa on egoja, mutta on syytä muistaa, että kukaan ei pärjää yksin. Kaikkien on autettava toinen toistaan. Meillä oli isoja egoja vähän kaikkialla. Ei sellainen toimi. Jos kukaan ei juokse eikä auta, on ihan mahdotonta voittaa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”