Virallista: Pyry Hannola siirtyy Puolan pääsarjaan
Pyry Hannola siirtyy SJK:sta lainalle puolalaiseen Stal Mieleciin.
Seurat vahvistivat lainasiirron sunnuntaina.
Stal Mielecin tiedotteen mukaan laina kestää kesäkuulle saakka, ja Stal Mielecillä on tuolloin mahdollisuus hankkia Hannola pysyvästi riveihinsä kaksivuotisella sopimuksella. Stal Mielec maksaa SJK:lle korvauksen lainasta.
Hannola, 23, on pelannut valtaosan urastaan SJK:ssa. Keskikenttäpelaaja on pelannut vuosien saatossa 122 virallista ottelua SJK:ssa.
– Pyry on ollut massiivisen tärkeä tekijä joukkueen kehityksessä viimeisten vuosien aikana. Hänen panoksensa viime kauden onnistumisissa ja europelipaikan saavuttamisessa on ollut todella suuri, ja olemmekin iloisia, että hän voi nyt ottaa seuraavan askeleen urallaan Puolassa, SJK-luotsi Stevie Grieve totesi SJK:n tiedotteessa.
Stal Mielec on parhaillaan 13. sijalla Puolan pääsarjassa ja taistelee putoamista vastaan. Joukkue on pisteen putoamisviivan yläpuolella.
LUE MYÖS
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
