Dramaattinen ottelu – Bayern München menetti supertähden

FC Augsburg pystyi pelottelemaan Bundesliigan sarjakärki Bayern Müncheniä, mutta Bayern onnistui hakemaan 3−1-voiton vierasottelusta perjantaina.
Bayern kärsi pelissä kuitenkin ison takaiskun, sillä tähtipelaaja Jamal Musialan takareisi napsahti runsaan 50 minuutin pelin jälkeen. Musiala talutettiin pois kentältä. Huippupeluria voi odottaa nyt pitkä poissaolo, ja se olisi paha takaisku Bayernille Bundesliigan mestaruustaistelussa ja Mestarien liigassa.
Augsburg siirtyi pelissä johtoon Dimitrios Giannoulisin upealla maalilla. Veto upposi yläriman kautta puolen tunnin kohdalla. Musiala tasoitti pelin 42. minuutilla taisteltuaan boksissa pallon verkkoon.
Mokasiko tuomari?
Ottelussa saattoi tulla paha tuomarivirhe, joka mahdollisesti oli ratkaisevana käänteenä Bayernin eduksi. Cedric Zesiger sai toisen keltaisen kortin ja joutui pelistä pihalle, vaikka hidastusten perusteella hän pelasi palloa eikä ensisijaisesti osunut Harry Kaneen.
Tuomari näki toisin, eikä tilannetta kelailtu videolta sen suuremmin. Kane iski Bayernin johtoon tilannetta seuranneesta vapaapotkusta tunnin kohdalla.
Bayern kolisutteli ylärimaa vielä pariin otteeseen ja Leroy Sané hukkasi yhden läpiajon. Sané lopulta osui lisäajalla ja teki kolmannen maalin. Osuma merkattiin Chrislain Matsiman omaksi maaliksi.
Müncheniläiset johtavat Saksan pääsarjaa nyt yhdeksän pisteen erolla Leverkuseniin nähden, mutta Leverkusen on pelannut ottelun vähemmän.
Seuraavaksi Bayern Müncheniä odottaa Mestarien liigan puolivälierävaiheen ensimmäinen osaottelu Internazionalea vastaan tiistaina. Saksalaisseura joutunee nyt peliin ilman Musialaa.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto
- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Ilves latoi neljä maalia AC Oulun verkkoon Veikkausliigassa
- Taneli Hämäläinen palaamassa Veikkausliigaan
- Huippuiskussa oleva Otso Liimatta avasi Allsvenskan-siirron taustoja: ”Olin yhteyksissä muutaman muunkin seuran kanssa”
- KuPS sopimukseen moninkertaisen Ruotsin mestarin kanssa: ”Olen saanut useita suosituksia seurasta”
- Vedonlyönnin ammattilainen sanoo, mitkä ovat parhaita vetoja
- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- KuPS sopimukseen moninkertaisen Ruotsin mestarin kanssa: ”Olen saanut useita suosituksia seurasta”
- Lukas Hradecky siirtyi AS Monacon ykkösvahdiksi: ”Kenenkään ei pitänyt suostutella minua siirtymään tänne”