Barcelona teki jatkosopimustarjouksen Wojciech Szczęsnylle – vaimo mukana tekemässä päätöstä
Wojciech Szczęsny ei ole toistaiseksi päättänyt, jatkaako hän pelaajauraansa.
Szczęsny paljasti sunnuntaisen Clásicon jälkeen Barcelonan tarjonneen hänelle kaksivuotista jatkosopimusta.
35-vuotias konkarivahti kertoi Canal Plusin haastattelussa pyytäneensä seuralta aikaa päätöksen tekemiseen. Szczęsnyn mukaan hän päättää tulevaisuudestaan yhdessä vaimonsa kanssa.
– Olen pyytänyt seuralta aikaa. Teemme vaimoni kanssa yhdessä tällaiset päätökset, emmekä ole vielä päättäneet sitä. Valtaosan päätöksistä tekee vaimoni, eikä siinä ole mielestäni mitään häpeällistä.
– Minä tein päätöksen urani lopettamisesta, mutta tämä on hieman poikkeava tapaus. Päätimme kaikki yhdessä sen, että tulisin tänne vuodeksi toteuttamaan unelmani ja sen jälkeen palaisin golfin pariin, Szczęsny totesi.
Szczęsny ehti lopettaa pelaajauransa viime elokuussa, mutta palasi pelikentille vain reilua kuukautta myöhemmin, kun Barcelona tarjosi hänelle loppukauden mittaista sopimusta. Szczęsny nousi joukkueen ykkösvahdiksi tammikuussa ja on sittemmin esiintynyt edukseen Barcelonassa.
LUE MYÖS
- MM-kisatähti kiistää kidnappausväitteet
- Romano: Tässä on Philippe Coutinhon uusi seura
- Virallista: Tässä on James Rodríguezin uusi seura
- Sydney Sweeney kuvattiin alasti jalkapallon kanssa – tämä näky valtasi somen
- Tähtitoimittaja on nähnyt tarpeeksi – kova väite Cristiano Ronaldosta
- Maailmalla taivastellaan 18-vuotiaan hyökkääjän tilastoja: ”Todella mielenkiintoista”
- No nyt: Cristiano Ronaldo ja Al-Nassr saavuttivat ikivanhan maailmanennätyksen
- MM-voittaja Robert Lewandowskille: ”Kuka helv*tti sinä olet?”
- Rudi Vikström iski ensimmäisen maalinsa Ruotsissa
- Glen Kamara aloittanut kauden vahvasti – sivusto paljastaa positiivisen trendin

- CV kunnossa, työpaikka puuttuu – entinen Liverpool-pelaaja hakee seuraa työnhakusivustolla