EIF armahdettiin kohua herättäneen farmisotkun jälkeen – Palloliitto kertoi perustelut
Palloliitto ei aio estää Ekenäs IF:n sarjanousua. Liitto kertoi perjantaina käsitelleensä muiden seurojen vastalauseen EIF:n ja FC Hakan välisestä farmisopimuksesta.
Ykkösliigaseurat FC Lahti, Jippo, JäPS, KäPa, PK-35 Edustus, SalPa ja FC TPS esittivät Palloliitolle vastalauseen, jossa seurat vaativat mitätöimään Palloliiton kilpailutoimenjohtajan Pekka Soinin päätöksen EIF:n ja Hakan välisen farmisopimuksen kumoamisesta. Palloliiton tiedotteen mukaan EIF ja Haka toimittivat oman vastalauseensa määräajassa.
Palloliitto perusteli päätöksessään Hakan ja EIF:n toimineen vilpittömässä motiivierehdyksessä nousukieltoa koskevien määräysten suhteen. Farmisopimuksen mitätöinti ei olisi onnistunut, jos sen puitteissa olisi ehtinyt tapahtua esimerkiksi pelaajasiirtoja.
– Seurat eivät olisi tehneet farmisopimusta, jos he olisivat tienneet edelliskaudella lisätystä nousukieltoa koskevasta säännöstä, Palloliitto kertoi tiedotteessaan.
– Sopimusosapuolet pyysivät farmisopimuksen mitätöintiä viivytyksettä, kun erehdys huomattiin. Toisin sanottuna Haka ja EIF eivät ole toiminnallaan pyrkineet vilpillisesti hyötymään sääntelystä tai tekemään farmisopimusta sen mahdollisen käyttämisen varalle.
Palloliitto painotti myös, ettei Hakan ja EIF:n sopimus tuottanut vahinkoa kolmansille osapuolille, tässä tapauksessa muille Ykkösliigan seuroille. Viime kaudella Veikkausliigasta pudonnut EIF on tähdännyt kohti suoraa nousua takaisin pääsarjatasolle.
– Nousukieltoa koskeva sääntö ei ole sanktioluonteinen, vaan sen taustalla on tavoite sarjojen kilpailullisen integriteetin säilyttämisestä. Näin ollen vastalauseessa viitatun periaatteen, jonka mukaan tietämättömyys sääntöjen sisällöstä ei vapauta niiden noudattamisesta, mekaaninen soveltaminen johtaisi tässä tapauksessa sääntöjen tavoitteiden näkökulmasta kohtuuttomaan lopputulokseen.
– Kun kilpailumääräysten mukaisen nousukiellon tarkoituksena ei ole rangaista tahattomasti määräysten sisällöstä erehtynyttä seuraa tai toimijaa, EIF:n ja Hakan katsotaan siten voivan poikkeuksellisesti vedota tietämättömyyteensä mitätöinnin perusteena: farmisopimuksen pitäminen voimassa olisi tässä tapauksessa kohtuutonta.
– Vastalauseen tehneille seuroille ei ole näytetty tai väitetty aiheutuneen vahinkoa. Farmisopimuksen mitätöinti ei vaaranna Veikkausliigan tai Ykkösliigan urheilullista tai kilpailullista integriteettiä, vaan päinvastoin vahvistaa Ykkösliigan kilpailullisuutta kaudella 2025.
EIF:n ja Hakan välinen farmisopimus oli voimassa 10.3-25.4.2025. Sopimuksen mitätöintipäätös on Palloliiton mukaan oikeudellisesti ja urheilullisesti perusteltu.
Palloliitto kertoo päätökseen tyytymättömien muiden Ykkösliigan seurojen voivan valittaa päätöksestä liiton vastalauselautakuntaan seitsemän päivän kuluessa päätöksen tultua heidän tietoonsa.
EIF on Ykkösliigan sarjataulukossa toisena neljän kierroksen jälkeen. TPS johtaa sarjaa kolmen pisteen erolla tammisaarelaisiin.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan