HJK:n urheilujohtaja: Miksi koko harjoituskausi hukattiin ja päävalmentajaa vaihdettiin vasta nyt?

HELSINKI. HJK vaihtoi päävalmentajaa vain viiden pelatun Veikkausliiga-kierroksen jälkeen.
Toni Korkeakunnas sai lähteä, ja väliaikaismandaatilla tehtävää hoitaa Korkeakunnaksen valmennusryhmään kuulunut Miika Nuutinen.
Päävalmentajan vaihtaminen on ollut HJK:ssa ilmassa jo pidemmän aikaa. Lopulta Klubi päätyi kuitenkin pitämään Korkeakunnaksesta kiinni pettymykseen päättyneen viime kauden jälkeen.
HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen, miksi koko harjoituskausi hukattiin ja päävalmentajaa vaihdettiin vasta nyt kun kausi on juuri alkanut?
– Tulin marraskuun alkupuolella töihin, kun meillä oli nuo europelit. Silloin me teimme suunnitelmaa tälle kaudella. Se suunnitelma oli hyvä, Vuorinen vastasi SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
– Mielestäni tammikuu ja preseason lähti tosi hyvin käyntiin. Me olimme harjoitusleirillä ja kaikki näytti, että asiat ovat menneet eteenpäin. Oli suunnitelmallisempaa kuin silloin syksyllä, jolloin olin paikalla.
– Oli hyvät merkit, että tämä lähtee hyvin käyntiin.
Johtivatko pelilliset syyt Korkeakunnaksen potkuihin?
– Se oli tietysti osasyy. Ei ole aina yhtä yksittäistä syytä, miksi jokin asia ei kulje ja tule tuloksia. Tulokset vaikuttavat ehdottomasti. Tulokset eivät ole olleet riittävän hyviä. Minun osaltani päätös on se, että tarvitsemme muutoksen. Tämä on yksi ratkaisu.
Miika Nuutisella oli Korkeakunnaksen valmennusryhmässä vahva rooli nimenomaan pelillisissä asioissa. Jos pelillinen puoli ei alkukaudesta ole toiminut, miksi Miika Nuutinen saa jatkaa?
– Hänellä on työsopimus täällä ja pitkä sellainen. Uskotaan Miikan tulevaisuuteen täällä. Tottakai hänellä on ollut iso vastuu [pelillisistä asioista] ja nyt se vastuu on vielä isompi. Sopeutumisen näkökulmasta hänellä on nyt tiedossa kaikki mitä on tehty ja onko ehkä jotain mitä pitää tehdä eri tavalla.
Pystyykö Miika Nuutinen jotain muuttamaan pelillisesti?
– Ihan varmasti. Ei tässä muuteta kaikkea. On joitakin asioita, jotka ovat toimineet hyvin kuten korkea prässi. Ja on muistettava, että Miika ei ole tässä yksin. Ei tämä ole maailmanhistoriassa mikään mullistava juttu.
Miika Nuutinen on nyt väliaikainen päävalmentaja. Onko hän vaihtoehto seuraavaksi pysyväksi päävalmentajaksi?
– On.
Onko muita vaihtoehtoja?
– Vaihtoehtoja on aina. On tietysti työsopimuksia, jotka loppuvat valmennuksella. Ihan sama kuin pelaajien kohdalla. On listaa pelaajista, jotka ovat mahdollisia vaikka kesän siirtoikkunassa tänne. Samalla tavalla on listaa valmentajista.
– Vaikka ei ole näyttänyt siltä viime vuosina, niin kyllä tässä etsitään aina pitkäaikaista vaihtoehtoa seuralle.
Voitko kommentoida huhuja Simo Valakariin liittyen?
– En. En kommentoi yksittäisiä nimiä ulospäin.
Pelaajamuutoksia luvassa
Ollaanko urheilujohdossa edelleen sitä mieltä, että pelaajiston tason riittää?
– Pelaajistossa on paljon hyvää, mutta tässä on myös kyse kilpailusta. Nythän ei voi tuoda pelaajia sisään, ellei kyse ole sopimuksettomista. Mutta seuraava vaihe, kun pelaajamuutoksia tulee, on kesän siirtoikkuna.
Onko odotettavissa jotain muutoksia?
– On.
Sisään vai ulos vai molempiin suuntiin?
– Molempiin suuntiin varmasti.
Onko jotain pelipaikkoja, mihin ei ole oltu täysin tyytyväisiä?
– On ihan varmasti ja kyllä meille on selkeää, mitä ne pelipaikat ovat, mihin tarvitaan muutosta.
– Tottakai se on viesti joukkueen sisälläkin, että he tietävät että tässä on kilpailua. Pitää haluta olla täällä ja suorittaa.
Pysyvätkö tavoitteet – Veikkausliigan mestaruus ja Euroopassa liigavaiheeseen – samoina?
– Ne pysyvät samoina. Iso kuva ei muutu. Veikkausliigan voittaminen tuntuu, että se on kaukana, mutta se on aina ykköstavoite HJK:ssa.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kesätoripodcast: Tapaus Alexander Isak – pelaajan vai seuran puolella?
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 5/5
- Joni Kauko palaamassa Veikkausliigaan
- Veikkausliigan sarjakärki jatkosopimukseen päävalmentajansa kanssa: ”Oli helppo päätös”
- Virallista: Jesse Joronen löysi uuden työnantajan
- KuPS sai kunnon selkäsaunan
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 4/5
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Virallista: Jesse Joronen löysi uuden työnantajan
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- KuPS sai kunnon selkäsaunan
- Veikkausliigan sarjakärki jatkosopimukseen päävalmentajansa kanssa: ”Oli helppo päätös”
- Joni Kauko palaamassa Veikkausliigaan
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- HJK sopimukseen brasilialaismaalivahdin kanssa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 4/5