Pikkuhuuhkajien avainpelaajalta vietiin EM-kisakokemus – nyt hän kommentoi
Tony Miettinen ei pysty osallistumaan alle 21-vuotiaiden EM-kilpailuihin kesäkuussa. Mjällby AIF:ssä tätä nykyä pelaava Miettinen purki tuntojaan muiden luettavaksi.
– Noin pari vuotta sitten, meijän yhteinen matka alkoi Turkissa (toim. huom. maaliskuun 2023 ystävyysottelut). Kaikilla mielessä vain yksi tavoite, mennä joukkueena alle 21-vuotiaiden EM-lopputurnaukseen. Tämä tavoite saavutettiin ja matkan varrelle mahtui paljon hienoja kokemuksia, kirjoitti Pikkuhuuhkajien toppari Instagram-tilillään torstaina.
Miettisellä, 22, oli merkittävä vastuu EM-paikan saavuttamisessa. Hän pelasi 12 karsintaottelusta seitsemän alusta loppuun.
– Odotin tulevia kisoja paljon, mutta loukkaantumisen takia minulta jää ne välistä. Tästä kaikesta huolimatta haluan kuitenkin toivottaa koko joukkueelle onnea ja menestystä turnaukseen.
Miettinen oli jo aiemmin kertonut, että hänen etureidessään on ”sellainen jännerepeämä”, josta toipuminen veisi liian pitkään.
Suomi avaa EM-kisaurakkansa Slovakiassa 12. kesäkuuta, kun se kohtaa avausottelussaan Alankomaat. Samassa alkulohkossa pelaavat myös Tanska ja Ukraina.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä