Cristiano Ronaldolta vahvistus seurauransa tulevaisuudesta: ”Mikään ei ole muuttunut”
Cristiano Ronaldo vahvistaa jäävänsä Al Nassriin. Tähtihyökkääjä puhui tulevaisuudestaan Kansojen liigan finaalin jälkeen.
Ronaldon, 40, kipparoima Portugali voitti finaalissa Espanjan rangaistuspotkukilpailussa ratkaisten.
Ronaldon sopimus Al Nassrin kanssa on päättymässä kesäkuun lopussa. Hyökkääjä vihjasi aiemmin sosiaalisen median päivityksessään mahdollisesta maisemanvaihdoksesta.
Ronaldo katkaisee nyt huhuilta siirrosta siivet.
– Tulevaisuuteni? Mikään ei ole muuttunut. Jäänkö Al Nassriin? Kyllä, Ronaldo kommentoi Fabrizio Romanon lainauksen mukaan.
Ronaldo siirtyi Al Nassriin vuodenvaihteessa 2023 poistuttuaan Manchester Unitedista kuukautta aiemmin. Portugalilaishyökkääjä viimeisteli 41 otteluun 35 maalia päättyneellä kaudella.
Ronaldolla on 2,5 vuoden aikana yhteensä 93 tehtyä maalia kasassa Saudi-Arabian kentillä.
Ronaldo on nostanut myös profiilillaan Saudi-Arabian liigan näkyvyyttä kansainvälisellä tasolla.
Ronaldo mainitsi myös tunnistavansa pelaavansa uransa viimeisiä vuosia huipulla. Portugalin hyökkääjälegendalla riittää kuitenkin edelleen energiaa jatkaa.
– Te tiedätte, kuinka vanha minä olen. Olen lähempänä loppua kuin urani alkua, mutta minun täytyy nauttia hetkestä. Jos en loukkaannu vakavasti, aion jatkaa.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
