Draamaa Suomen Cupissa! FF Jaron ja VPS:n välinen derby ratkesi pilkuilla

Suomen Cupin neljännesvälierät pelattiin loppuun keskiviikkona.
Cup-keskiviikko potkaistiin käyntiin jo iltapäivällä, kun hienon alkukauden Ykkösliigassa pelannut HJK Klubi 04 kaatoi Töölössä IFK Mariehamnin 4-3.
Aleksi Lallin valmentama Klubi 04 johti peliä kolmella maalilla varsinaisen peliajan lopussa. IFK Mariehamn viimeisteli lisäajalla kaksi rangaistuspotkumaalia, mutta se ei lopulta riittänyt ja Klubi 04 eteni Suomen Cupin puolivälieriin.
Andy Smithin FC Haka ja Jussi Leppälahden IF Gnistan iskivät yhteen Valkeakoskella. Haka eteni jatkoon maalein 3-2. Kalle Multasen maalitehtailu sai jatkoa, kun konkari onnistui maalinteossa hetki ennen täyttä aikaa.
EIF pudotti OLS:n maalein 1-0. OLS joutui pelaamaan noin tunnin vajaalla, kun Onni Suutari sai toisen keltaisen kortin kymmenisen minuuttia ennen taukoa. Yassin Daoussi viimeisteli pelin ainoan maalin avausjakson lisäajalla.
SJK järjesti hurjat maalijuhlat Seinäjoella, kun kolmanneksi korkeimman sarjatason KPV kaatui peräti 7-0. Jeremiah Streng ja Valentin Gasc osuivat kahdesti. Myös Olatoundji Tessilimi, Kasper Paananen ja Alenis Vargas onnistuivat maalinteossa.
FF Jaro ja VPS iskivät yhteen Pohjanmaan derbyssä. Varsinainen peliaika päättyi 2-2-tasapeliin, ja ottelu eteni suoraan rangaistuspotkukilpailuun. Jaro-vahti Miguel Santos ja VPS-kollega Rasmus Leislahti torjuivat kummatkin kaksi pilkkua. VPS:n Olli Jakosen yritys pysähtyi ylärimaan ja Jaron Sergei Eremenko vei viimeisenä laukojana isännät jatkoon.
Suomen Cupin hallitseva mestari KuPS haki jatkopaikan Porista. Jarkko Wissin KuPS kaatoi Ykkösessä pelaavan FC Jazzin tylysti 6-2. Agon Sadiku ja Dion Krasniqi tekivät kaksi maalia mieheen. Krasniqin ja Sadikun lisäksi myös Jerry Voutilainen ja Joslyn Luyeye-Lutumba onnistuivat maalinteossa.
HJK matkusti MP:n vieraaksi Mikkeliin. HJK haki Mikkelistä 1-0-vierasvoiton ja eteni cupin puolivälieriin. David Ezeh viimeisteli pelin ainoan maalin heti toisen jakson alussa. HJK:n tolppien välissä pelannut Jesse Öst joutui jättämään pelin kesken avausjakson lopussa loukkaannuttuaan pallontavoittelutilanteessa.
HJK kohtaa puolivälierissä reservijoukkueensa HJK Klubi 04:n. Suomen Cupin sääntöjen mukaisesti saman organisaation seurat kohtaavat toisensa viimeistään puolivälierävaiheessa.
AC Oulu pudotti PK-35:n rangaistuspotkukilpailussa tiistaina.
Suomen Cupin puolivälierät pelataan 24.6. Parit arvotaan 17.6.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta
- Skotlantilaismedia: Rangers ja Go Ahead Eagles päässeet sopuun Oliver Antmanin siirtosummasta
- Haastattelu: Paikallismedia analysoi Lucas Bergströmin roolia RCD Mallorcassa
- Englanti on naisten Euroopan mestari!
- Katso: Timo Stavitski iski voittomaalin Allsvenskanissa
- FC Inter iski neljä maalia SJK:n verkkoon ja palasi Veikkausliigan kärkipaikalle
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- KuPS romahti Mestarien liigan karsinnoissa – europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella
- Skotlantilaismedia: Rangers ja Go Ahead Eagles päässeet sopuun Oliver Antmanin siirtosummasta
- Haastattelu: Paikallismedia analysoi Lucas Bergströmin roolia RCD Mallorcassa
- Bild: Bayer Leverkusen hylkäsi AS Monacon tarjouksen Lukas Hradeckysta
- Jani Honkavaaran Djurgården järjesti hurjat maalijuhlat Allsvenskanissa
- Katso: Timo Stavitski iski voittomaalin Allsvenskanissa
- Virallista: FC Haka antoi potkut Andy Smithille
- Englanti on naisten Euroopan mestari!