Hollannin media haukkui kolme pelaajaa Pikkuhuuhkajien sensaatiomaisen EM-avauksen jälkeen
Hollannin media ei käsitellyt maan joukkuetta silkkihansikkain U21 EM-kisojen avausottelun jälkeen.
Suomi johti ottelua 2-0, mutta joutui lopulta taipumaan lisäajalla 2-2-tasapeliin.
Hollantilainen De Telegraaf nosti otsikkoon, että ”Hollanti pelastui häpeältä”. Lehti myös suomi rajusti joitain joukkueen pelaajia. Vai mitä sanotte näistä kuvailuista:
– Youri Regeer ei pärjännyt lainkaan ensimmäisellä puoliajalla.
– [Päävalmentaja Michael] Reizigerin joukkue teki kenraaliharjoituksessaan paljon henkilökohtaisia virheitä ja sama jatkui EM-kisojen avausottelussa.
– Ruben van Bommel päästi surkealla syötöllään Suomen vastahyökkäykseen.
– Ian Maatsen teki alokasmaisen virheen.
Vielä toisessakin jutussaan Telegraaf antoi sapiskaa nimenomaan Regeerille, van Bommelille ja Maatsenille.
Päävalmentaja Reizigerkin myönsi, että virheet eivät auttaneet.
– Nämä ovat kalliita virheitä. Ehkä tämä oli meille hyvä oppitunti. Nyt meidän on voitettava kaksi seuraavaa peliä, Reiziger sanoi.
Ylipäätään Telegraaf summasi: Jong Oranje oli suuri pettymys.
LUE MYÖS
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä