Portugali toista kertaa Nations Leaguen voittoon – Espanja kaatui pilkuilla
Portugali kaatoi sunnuntaina Espanjan Nations Leaguen finaalissa rangaistuspotkukilpailun päätteeksi.
Espanja otti pelin haltuunsa lähes välittömästi ja siirtyi lopulta johtoon 22. minuutilla. Lamine Yamalin keskitys aiheutti vaikeuksia Portugalin puolustukselle, joka sähläsi pallon Martín Zubimendille, eikä tämä erehtynyt lähietäisyydeltä.
Portugali tuli tasoihin vain hetkeä myöhemmin. Nuno Mendes sai pallon rangaistusalueen tuntumassa, haki vasemman jalkansa vapaaksi ja tykitti kuulan takanurkkaan.
Taukovihellys kolkutti jo oven takana, kun Espanja meni uudestaan johtoon. Pedri ujutti millitarkan syötön linjan taakse ja Mikel Oyarzabal tuikkasi pallon ensimmäisellä kosketuksellaan ohi maalivahti Diogo Costan.
Portugali tuli uudestaan tasoihin tunnin kohdalla. Mendes karkasi vasemmalla laidalla vartijaltaan ja lähetti keskityksen, joka kimposi korkeassa kaaressa Cristiano Ronaldolle, ja Portugalin kapteeni viimeisteli suoraan ilmasta.
Voittajaa ei saatu selville varsinaisen peliajan puitteissa, joten vuorossa oli jatkoaika. Ylimääräinen puolituntinenkaan ei kuitenkaan riittänyt paremmuuden selvittämiseksi, joten pelissä edettiin pilkuille.
Ensimmäiset seitsemän vetäjää onnistuivat yrityksissään. Ainoana epäonnistui Espanjan Álvaro Morata, jonka laukauksen Costa torjui. Tämän jälkeen Rúben Neves sinetöi Portugalin voiton osumallaan.
Kyseessä on Portugalin toinen mestaruus Nations Leaguessa. Se voitti myös kilpailun ensimmäisen painoksen vuonna 2019.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
