Puolan lehdistötilaisuus meni aggressiiviseksi: ”Oletko pettänyt kansan?”
HELSINKI. Puolan lehdistötilaisuudesta tuli melkoinen piinapenkki maan päävalmentajalle Michał Probierzille.
Suomi voitti Puolan MM-karsintaottelussa maalein 2-1. Puola on nyt lohkossa vasta kolmantena. Vain lohkovoittaja etenee suoraan MM-kisoihin ja kakkonen pääsee jatkokarsintaan.
Ottelun alla Puola kohahti, kun maan ylivoimainen ykköstähti Robert Lewandowski vetäytyi maajoukkueesta. Hän ilmoitti myöhemmin, ettei pelaa maajoukkueessa niin kauan kuin Probierz on päävalmentaja.
Välirikko ilmeisesti johtui siitä, että Probierz otti Lewandowskilta kapteeninnauhan pois.
Ottelun aikana Puolan ultrafanit huusivat alatyylisesti Probierzille ja maan jalkapalloliitolle. Lewandowskille puolestaan laulettiin kannatuslauluja. Ottelun jälkeen puolalaistoimittajat olivat silmin nähden vihaisia ja lehdistötilaisuus meni melko aggressiiviseksi.
– Teen parhaani. Päätökset ovat joukkueen hyväksi. Pelissä tapahtuu joskus kaikenlaisia asioita. En aio erota, Probierz vastasi heti ensimmäisell kysyjälle.
Toinen toimittaja oli ottanut mukaansa pienen Puolan lipun.
– Haluaisin antaa sen sinulle – voiton jälkeen. 90 prosenttia kannattajista haluaa sinun eroasi. Meidän Messimme [Lewandowski] on pois pelistä. Ehkä on aika jonkun muun tehdä päätös puolestasi? toimittaja pauhasi.
Probierzilta myös kysyttiin useampaan kertaan, pitävätkö tiedot paikkansa että osa pelaajista olisi halunnut lähteä leiritykseltä kotiin jo ennen ottelua.
– Kuulen nyt ensimmäistä kertaa, että osa heistä olisi halunnut lähteä, Probierz vastasi.
Valmentaja toisteli jatkuvasti, että hän teki Lewandowskin kanssa päätöksen, jota ei kadu ja jonka koki oikeaksi koko joukkueen etua ajatellen.
Lopuksi Probierzilta kysyttiin: Oletko pettänyt kansan?
– En. Meillä on hyvät mahdollisuudet MM-kisoihin, mies vastasi.
On hyvin mahdollista, että se oli Probierzin viimeinen lehdistötilaisuus Puolan päävalmentajana.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”