Seitsemänkertainen Ranskan mestari potkitaan sarjasta
Lyon on pudotettu Ranskan Ligue 1:sta heikon taloustilanteen myötä. Perinteikäs seura aikoo valittaa rangaistuksestaan.
Lyonin johtoporras omistaja John Textor mukaan lukien tapasivat ranskalaisten jalkapalloseurojen kirjanpitoa tarkastelevan Direction Nationale du Contrôle de Gestion kanssa tiistaina. Seura epäonnistui vakuuttamaan DNGC:n taloustilanteensa parantumisesta.
DNGC teki tilapäisen päätöksen Lyonin pudotuksesta jo viime vuoden marraskuussa.
Lyonista 77 prosenttia omistavan Textorin yhtiö Eagle Football Group julkisti vajaan 495 miljoonan euron velat viime vuoden lokakuussa.
Lyon on tyrmistynyt DNGC:n päätöksestä. Seitsenkertainen Ranskan mestari on kerännyt varoja pelaajamyynneillä 52,7 miljoonan euron verran. Maxence Caqueret myytiin Comoon tammikuussa ja Rayan Cherki siirtyi Manchester Cityyn kesän ikkunassa. Myös korkeapalkkaisten Alexandre Lacazetten ja Anthony Lopesin sopimukset päättyivät.
Lyon saavutti paikan Eurooppa-liigassa sijoituttuaan kuudenneksi Ligue 1:n sarjataulukossa viime kaudella. Seura aikoo valittaa saamastaan rangaistuksesta.
– Emme ymmärrä todistettujen varojemme ja ansaitun europaikan myötä tätä hallinnollista päätöstä pudottaa näin suuri ranskalainen seura. Me aiomme tehdä valituksen todistaaksemme varamme riittävän OL:n paikan säilyttämiseen Ligue 1 -tasolla, Lyon ilmoitti tiedotteessaan.
Jos Lyonin rangaistus säilyy voimassa, seuran Ligue 1:ssa korvaa nousukarsinnoissa Metzille hävinnyt Reims.
Lyon voitti seitsemän Ranskan mestaruuttaan vuosina 2002-2008. Seura pääsi myös Mestarien liigassa viimeksi välieriin vuonna 2020.
Lyon pelasi viimeksi Ranskan kakkostasolla vuonna 1989.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
