Monet yllättyivät, kun La Liga -seura RCD Mallorca tiedotti tehneensä kaksivuotisen sopimuksen suomalaisvahti Lucas Bergströmin kanssa.

Bergström, 22, siirtyi vapaana agenttina Mallorcan riveihin. Bergströmin sopimus Chelsean kanssa päättyi kesä-heinäkuun vaihteessa ja maalivahti löysi muutamaa viikkoa myöhemmin uuden työnantajan.

Bergström ehti viettää kuusi ja puoli vuotta Chelsean organisaatiossa ja toimi viime vuosina edustusjoukkueen kolmosvahtina, mutta virallinen debyytti jäi tekemättä. 

Bergström toimi Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen ykkösvahtina EM-karsinnoissa ja kesän EM-kisoissa. Bergström esiintyi edukseen kisoissa ja valitsi lopulta Mallorcan uudeksi seurakseen.

SuomiFutis-sivusto tutustui Bergströmin uuteen seuraan ja haastatteli paikallislehti Diario de Mallorcan urheilutoimituksen toimituspäällikkö Sebastià Adroveria.

Adrover seuraa työkseen Mallorcan edesottamuksia ja on parhaillaan mukana joukkueen harjoitusleirillä Itävallassa.

Adrover kertoi haastattelussa Mallorcan viime kaudesta, alkavan kauden tavoitteista ja Bergströmin roolista joukkueessa.

Mallorca palkkasi viime kesänä Jagoba Arrasaten uudeksi päävalmentajakseen. 

Arrasate oli tehnyt vuosien ajan hienoa työtä Osasunassa ja lähti uusien haasteiden perässä Mallorcalle. Kausi oli lopulta hyvin kaksijakoinen.

– Viime kausi lähti käyntiin todella hyvin. Joukkue pelasi hyvää jalkapalloa ja sai tosi hyviä tuloksia. Mallorca pelasi seurahistoriansa neljänneksi parhaimman syyskauden ja rikkoi 30 pisteen rajapyykin, Adrover muistutti.

– Jotain kuitenkin tapahtui joulun jälkeen. Mallorca hävisi Supercopassa Real Madridille ja sen jälkeen neljännen sarjatason Pontevedra pudotti Mallorcan Copasta.

– Joukkue romahti pelillisesti. Kyse ei ollut pelkistä tappioista, vaan Mallorca kärsi todella rumia tappioita. Mallorca pelasi ajoittain todella huonoa jalkapalloa. Sen myötä kauden jälkimmäisellä puoliskolla yleinen fiilis kannattajien keskuudessa oli hyvin huono.

Jagoba Arrasate siirtyi Mallorcan päävalmentajaksi viime kesänä. Kuva: All Over Press

Adrover kokee, ettei Mallorca joutunut putoamistaistoon hienon alkukauden vuoksi.

– Mallorcan onni oli onnistunut kauden ensimmäinen puolisko ja silloin saadut 30 pistettä, joten joukkue ei joutunut taistelemaan putoamista vastaan.

Vaikea kevät aiheutti säröjä myös pelaajien ja kannattajien välille.

– Viime kauden lopussa Pablo Maffeolla ja Cyle Larinilla oli ongelmia kannattajien kanssa. Viimeisessä kotiottelussa Larin hyssytteli Mallorcan kannattajille onnistuttuaan maalinteossa. Kannattajat myös huusivat, että Maffeon pitäisi poistua seurasta.

Mallorca pelasi Itävallan harjoitusleirin ensimmäisen ottelunsa sunnuntaina voitettuaan Shabab Al-Ahlin 2-1. Bergström nimettiin Mallorcan avauskokoonpanoon.

– Mallorca lähti lauantaina Itävaltaan. Edessä on vain viikon mittainen harjoitusleiri, koska Arrasate ei pidä pitkistä harjoitusleireistä Mallorcan ulkopuolella. Arrasate haluaa pelata hyvin laadukkaita pelejä. Vastaan asettuu Lyonin ja Parman kaltaisia joukkueita.

– Olen seurannut paikan päältä Mallorcan harjoitusleirejä ulkomailla 15 vuoden ajan, ja monesti ne ovat kestäneet kaksi viikkoa. Nyt leiri on paljon lyhyempi ja luvassa on kovia pelejä.

Lucas Bergströmin rooli riippuu Dominik Greifin tulevaisuudesta

Mallorcan edustusjoukkueessa on parhaillaan Bergströmin lisäksi kolme maalivahtia. 

Viime kauden ykkösvahti Dominik Greif saattaa jättää Mallorcan tänä kesänä. Paikallismedian mukaan Greif haluaisi siirtyä muualle. Kakkosvahtina toiminut Leo Román allekirjoitti hiljattain uuden jatkosopimuksen Mallorcan kanssa ja nousee joukkueen ykkösvahdiksi, jos Greif jättää seuran.

Pichu Cuéllar, 41, toimii Adroverin mukaan vain hengenluojana joukkueessa, eikä kilpaile pelaavan maalivahdin roolista.

Mallorcan maalivahtitilanne on parhaillaan täysin auki. Bergström sanoi hiljattain lehdistötilaisuudessaan jäävänsä joukkueeseen taistelemaan peliajasta. Jos Greif lopulta jää joukkueeseen, olisi Bergström lähtökohtaisesti kolmosvahti. Silloin laina voisi tulla kyseeseen.

Adroverin mielestä Greif on Arrasatelle joukkueen ykkösmaalivahti. 

– Kun puhutaan viime kaudesta, oli maalivahdin pelipaikka parhaiten kunnossa koko joukkueessa. Greif pelasi todella hyvän kauden. Arrasate valitsi Greifin ykkösmaalivahdikseen. Alkukaudella Greif ja Román vuorottelivat maalilla, mutta sen jälkeen Arrasate päätti Greifin olevan joukkueen ykkösmaalivahti.

– Greif pelasi 31 sarjaottelua ja Román seitsemän. Román pelasi kuitenkin Real Madridia ja Barcelonaa vastaan, ja pelasi loistavat ottelut. Román sanoi haluavansa lähteä seurasta, koska hän halusi enemmän peliaikaa. Seura ei suinkaan tykännyt Románin kommenteista. Seurassa suututtiin siitä toden teolla.

Adroverin mukaan Bergströmin rooli joukkueessa riippuu siitä, jääkö Greif seuraan. Kuva: All Over Press

Adrover uskoo Greifin lähtevän seurasta, jos hänestä tehdään hyvä tarjous. Jos Greif lähtee, uskoo Adrover Bergströmin nousevan Mallorcan edustusjoukkueen kakkosmaalivahdiksi.

– Viime viikkoina tilanne kuitenkin kääntyi päälaelleen ja Románin jatkosopimusneuvottelut sujuivat hyvin. Román teki jatkosopimuksen ja nyt katsomme, mitä Greifin kanssa tapahtuu. Minä uskon, että jos joku seura tulee ja tarjoaa Greifistä rahaa, hän lähtee muualle, Adrover totesi.

– On katsottava, mitä Greifin kanssa tapahtuu, koska hän on Arrasatelle ykkösmaalivahti. Seura teki kuitenkin jatkosopimuksen Románin kanssa, eikä ole päässyt sellaisesta sopuun Greifin kanssa.

– Tämän myötä Bergström on aika vaikeassa tilanteessa. On katsottava, millaiseen ratkaisun Mallorca tekee Bergströmin suhteen, jos Greif jää seuraan. Uskoisin, että siinä vaiheessa Bergström lähtisi lainalle esimerkiksi Segundaan. Jos Greif lähtee, on Bergström varmuudella Mallorcan kakkosmaalivahti.

Harjoituskauden aikana Greif, Román ja Bergström kilpailevat keskenään peliajasta. Cuéllar sen sijaan auttaa joukkuetovereitaan harjoituksissa ja luo yhteishenkeä pukukopissa.

– Pichu on joukkueessa vain luomassa yhteishenkeä. Minusta on uskomatonta, että Pichu on mukana joukkueessa. Hän on 41-vuotias. Seura pitää Pichusta, koska hän on veteraani ja vahva nuorten pelaajien kanssa. Pichu on tärkeä osa pukukoppia. Lisäksi hän tienaa pienintä mahdollista palkkaa. Hän on halpa pelaaja, eikä hänestä ole minkäänlaista ongelmaa.

Mallorca tarvitsee lisää vahvistuksia

Mallorca sijoittui viime kaudella kymmenenneksi La Ligassa. 

Kausi oli tuloksellisesti positiivinen, sillä edelliskaudella Mallorca oli päätynyt vasta 15. sijalle sarjataulukossa. Alkava kausi on Mallorcalle viides peräkkäinen La Ligassa. 

Adroverin mielestä Mallorcan jokavuotinen ykköstavoite on säilyttää sarjapaikkansa La Ligassa.

– Mallorca lähtee kauteen aina tavoitteenaan säilyttää sarjapaikkansa. Se on ihan varma juttu. Viime kaudella Mallorca oli todella lähellä päästä mukaan Konferenssiliigan karsintoihin. Seurajohto ajattelee, että joukkue voi sijoittua keskikastiin tai hieman ylemmäs. Mielestäni se on varsin vaarallista, koska viime kauden loppu sujui niin surkeasti.

– Lisäksi Mallorca ei ole tehnyt käytännössä ollenkaan hankintoja. He ovat hankkineet vain Bergströmin ja Pablo Torren. Siksi jalkeilla on käytännössä sama joukkue kuin viime kaudella.

Adrover kokee Mallorcan tarvitsevan useita vahvistuksia kesän siirtoikkunassa. Bergström ja Torre eivät riitä, vaan haussa on lukuisia uusia pelaajia. Voi myös olla, että Mallorca myy muutaman pelaajan ennen siirtoikkunan päättymistä.

– Mielestäni Mallorca tarvitsee vähintään kaksi uutta laitahyökkääjää. Lisäksi Mallorcan on hankittava uusia keskuspuolustajia. Seuraamme myös sitä, lähteekö Maffeo muualle. Neuvottelut Nottingham Forestin kanssa kariutuivat, joten tällä hetkellä Maffeo on joukkueen mukana.

– Hyökkäyksessä voi tulla muutoksia, jos Larin lähtee. Katsotaan, miten Larinin kanssa käy, koska hän haluaa lähteä. Uskon, että joukkueessa nähdään monia muutoksia seuraavan kuukauden aikana, Adrover vakuutti.

La Liga käynnistyy noin kolmen viikon päästä. Mallorca isännöi avauskierroksella FC Barcelonaa. Ottelu pelataan Mallorcalla lauantaina 16.8.

Tuukka Ikkeläjärvi

LUE MYÖS