Näkökulma: Paljon parjattu jalkapallojournalismi on suomalaisen kulttuurimedian kermaa, vaikka itse sanonkin
Keskiajalla elänyt Vatikaanin kirjastonhoitaja Agostino Steuco oli sitä mieltä, että on olemassa ikuisia totuuksia, jotka ovat voimassa kilpailevissa ja jopa toisilleen vastakkaisissa opeissa. Samalla tavalla arkisen kulttuurikäsityksen mukaan taiteiden ja urheilun raja on selvä, ja kuitenkin jalkapallojournalismissa on läsnä sellaisia piirteitä, joita kulttuuripiirit ovat ylenkatsoneet.
Media & Viestintä -lehdessä 2018 suomalaista urheilujournalismia verrattiin vallan vahtikoiran sijaan ”taustatoimijoiden kädestä syövään lemmikkieläimeen”. Vesa Rantanen Urheilulehdeltä kutsui aiemmin tässä kuussa Huuhkajien tv-lähetyksiä ”tsemppistudioiksi”.
Osa arvostelusta on ihan aiheesta ja osa sitten ei. Jalkapallo- ja urheilujournalismi laajemmin on helppo maali, jos kynä on tylppä. Rantasen kirjoitus esimerkiksi perustui ”musta tuntuu -menetelmään”, ja se lähti oletuksesta, että lukija on yhtä mieltä asiasta. Olettamisen sijaan Rantanen olisi voinut kuunnella studioasiantuntijoiden kommentit ihan vaikka viime maajoukkuepeleistä, kun Toni Koskela haukkui Suomen puolustamista ”käsittämättömäksi”.
Lukijoiden vaade
Jos jalkapallojournalismissa tehtäisiin suorituskritiikkiä (ottelu-/pelitapa-analyysiä) samoin perustein kuin kulttuuritoimituksessa taidekritiikkiä, heräisi epäilys koko instituution mielekkyydestä.
Joka toinen kirjakritiikki nykyään on ohje tuotteen turvalliseen avaamiseen. Elokuvakritiikissä puolestaan on kompastuttu samaan lankaan kuin kaupunkisuunnittelussa vuosituhannen alussa, kun selkeyden luultiin tarkoittavan yksinkertaistamista.
Jalkapallojournalismin analyyseissä ja näkökulmissa sentään saa puhua pelaajamateriaalin syvyydestä tai pelillisestä tasapainosta ilman, että saa elitistin leiman. Jos päivälehtien elokuva-arvioissa yrittää käyttää oikeaa apparaattia, kuten ei-diegeettistä musiikkia, saa komennuksen alas pyöröoville.
Jalkapallojournalismissa on OK ravistella mätiä omenoita Veikkausliiga-seuran tai Palloliiton johdosta. Kotimaisen viihde-elokuvan tai -kirjan lyttääminen sen sijaan on snobismia, pahimmillaan kusemista omiin muroihin.
Itseriittoinen ilmiö
Lehdet ovat tehneet helpoksi vetää yhtäläisyysmerkin kulttuurijournalismin ja -kritiikin välille. Varsinkin kirjakeskustelun koukut, vakavat ihmiset ”sukeltamassa” sarjamurhaajan psyykeeseen tai puhumassa ”siitä, mistä ei ole puhuttu”, ovat liian ilmeisiä, ja lukijan on helppo uida niiden ohi.
Kirjailijat kiinnostavat lukijoita, mutta lehdistä päätellen heillä ei ole muuta kerrottavaa kuin juhannusperinteensä tai sukusalaisuutensa.
Toisaalta kriittinen kulttuurijournalismi yhdistää villisti uskomuksia, joiden totuudenmukaisuudesta saa lukija itse päättää. Siitä saa helposti vaikutelman, että ikään kuin journalisti tarttuu polttavaan puheenaiheeseen kuin kelalta juoksevaan köyteen, mutta kirjoittajat vaihtuvat, eivätkä mukaan tulevat huomioi jo käytyjä keskusteluja. Samasta aiheesta väännetään vuosia. Tämän voi tarkastaa pikaisella Google-haulla ”naiset elokuvissa hs.fi”. (Uusi Juttu on poikkeus säännössä.)
Futisjournalismin katsaukset esimerkiksi naisten jalkapallon tasa-arvokysymyksiin lähtevät käytännöstä. Varmasti helpompaa olisi piiloutua feminismiteorioiden kokoontumisajoihin tai kutsua muut liittolaisiksi toimittajan henkilökohtaiseen Vietnamiin. Onni on, että futisjournalismi vieroksuu itsetarkoituksellisuutta.
Muokattu 3.2.2026 klo 12.57: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Näkökulma: Paljon parjattu jalkapallojournalismi on kulttuurimedioiden kermaa, vaikka itse sanonkin”.
Juuso Kilpeläinen
Kirjoittaja on maisterivaiheen opiskelija Turun yliopistosta mediatutkimuksen laitokselta. Syksyllä hän julkaisee tieteellisen artikkelin elokuvakritiikin alennustilasta.
Uusia näkökulmia:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haastattelu: KuPSin Taneli Hämäläisen tulevaisuus auki – ”Muutama joukkue on osoittanut kiinnostuksensa”
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa