Ruotsi antoi myrskyvaroituksen EM-kisoissa – altavastaajasta tullut pelote suurille: ”Joukkueet ovat avaamassa silmänsä”
Ruotsi jyräsi C-lohkon voittoon naisten EM-kisoissa Sveitsissä. Ruotsi päätti vakuuttavasti lohkovaiheen 4-1-voitolla Saksasta.
Ruotsin maaleista vastasivat Stina Blackstenius, Smilla Holmberg, Lina Hurtig ja rangaistuspotkusta osunut Fridolfina Rolfo.
Ruotsi voitti turnauksen kahdessa ensimmäisessä ottelussaan Tanskan 1-0 ja Puolan 3-0. Joukkue takoi lohkovaiheen aikaansa yhteensä kahdeksan maalia.
Ruotsi tulee kohtaamaan puolivälierässä Ranskan, Englannin tai Hollannin kisojen kovatasoisesta D-lohkosta. Vastustaja ratkeaa tänään.
Länsinaapurin pukukopissa on nyt itseluottamus korkealla. Ruotsi on todistanut epäilijöille, etteivät he ole turnauksessa altavastaajia.
– Ruotsista ei ehkä aiemmin ajateltu sillä tavalla, enkä tiedä miksi. Olemme ehkä olleet aina hieman altavastaajia, mutta 4-1-voitto Saksasta kertoo paljon, Ruotsin keskikenttäpelaaja Johanna Rytting Kaneryd kommentoi Sportbladetille.
– Uskon että joukkueet ovat nyt avaamassa silmänsä ja ehkä jopa ajattelevat, etteivät he halua kohdata meitä.
Mahdollisista pudotuspelivastustajista Ruotsi kohtasi Ranskan ja Englannin molemmat karsinnoissa. Joukkue hävisi tuolloin kahdesti Ranskalle ja pelasi kahdesti tasan Englantia vastaan.
– Pärjäsimme hieman paremmin Englantia kuin Ranskaa vastaan. Jos katsoo molempia otteluja heitä kumpaakin vastaan, uskon meidän pelanneen tasaväkisemmin Englanti-otteluissa. Ranska oli hyvin vaikea vastustaja. Heillä oli paljon voimaa ja fysiikkaa, puolustaja Magdalena Eriksson arvioi.
Naisten EM-kisojen lohkovaihe päättyy tänään D-lohkon kolmannen kierroksen otteluilla. Englanti kohtaa Walesin ja Ranska Hollannin.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys