Kahdeksan pisteen sarjajohto – suomalaiskaksikon Mjällby pelaa sensaatiomaista kautta
Timo Stavitskin ja Tony Miettisen edustama Mjällby pelaa sensaatiomaista kautta Ruotsin pääsarjassa.
Mjällby nappasi maanantaina tärkeän voiton kaadettuaan vieraskentällä GAIS:n 2-0, ja kasvatti johtoaan Allsvenskanissa.
Toisena sarjataulukossa oleva Hammarby on jäänyt jo kahdeksan pisteen päähän suomalaiskaksikon joukkueesta. Hammarby hävisi viikonloppuna oman ottelunsa Leo Wallan IK Siriukselle 1-3.
Miettinen, 22, pelasi maanantaina kauden toisen Allsvenskan-ottelunsa. Miettinen pelasi toisen jakson. Toppari on kärsinyt pitkälti koko kauden etureisivammasta. Miettinen pääsi pelikuntoon aiemmin elokuussa. Stavitski pääsi kentälle myöhemmin toisella jaksolla.
Vain muutaman tuhannen asukkaan kaupungista ponnistava Mjällby ei ole koskaan voittanut Allsvenskanin mestaruutta, mutta on kuulunut jo pitkään Allsvenskanin kärkikymmenikköön.
Kuluvalla sarjakaudella vain yhden ottelun hävinneen Mjällbyn kausi jatkuu lauantaina, kun se isännöi Niilo Mäenpään Halmstadia.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Mjällby AIF MJA | 30 | 23 | 6 | 1 | 57-18 | 75 |
| 2 | Hammarby HIF | 30 | 19 | 5 | 6 | 60-29 | 62 |
| 3 | GAIS GAI | 30 | 14 | 10 | 6 | 45-30 | 52 |
| 4 | IFK Göteborg IFK | 30 | 16 | 3 | 11 | 41-33 | 51 |
| 5 | Djurgården DJU | 30 | 13 | 10 | 7 | 52-32 | 49 |
| 6 | Malmö MFF | 30 | 13 | 10 | 7 | 46-33 | 49 |
| 7 | AIK | 30 | 13 | 9 | 8 | 40-33 | 48 |
| 8 | Elfsborg ELF | 30 | 12 | 4 | 14 | 45-51 | 40 |
| 9 | IK Sirius FK SIR | 30 | 11 | 6 | 13 | 53-51 | 39 |
| 10 | BK Häcken HAC | 30 | 9 | 8 | 13 | 42-50 | 35 |
| 11 | Halmstad HAL | 30 | 10 | 5 | 15 | 24-50 | 35 |
| 12 | Brommapojkarna BRO | 30 | 9 | 4 | 17 | 40-47 | 31 |
| 13 | Degerfors IF DEG | 30 | 8 | 6 | 16 | 33-52 | 30 |
| 14 | IFK Norrköping FK NKP | 30 | 8 | 5 | 17 | 40-57 | 29 |
| 15 | Östers IF ÖST | 30 | 6 | 8 | 16 | 29-48 | 26 |
| 16 | IFK Värnam VAR | 30 | 3 | 7 | 20 | 36-69 | 16 |
LUE MYÖS
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
