Maajoukkuetykki avaa eroja Englannin ja Espanjan harjoittelukulttuurien välillä: ”Se on vaikeampaa”
Englannin maajoukkuehyökkääjä Marcus Rashford valmistautuu kauteensa uudessa ympäristössä, FC Barcelonassa. Valioliiga-seura Manchester Unitedin kasvattina hän on kulkenut läpi kotimaansa pelaajapolun ja osaa verrata Englannin ja Espanjan lajikulttuureja vastakkain.
– Harjoittelu on todella intensiivistä. On siinä eroa Englantiin. On vaikeaa selittää sitä, mutta se on erilaista. Olen väsynyt harjoitusten jälkeen. Tietty [helteisempi] sää vaikuttaa myös, Rashford sanoi The Rest is Football -podcastissa.
– Mutta [harjoitukset täällä] eivät ole rankempia siinä mielessä, koska Englannissa juostaan paljon ja kovaa, mutta [täällä] se on jatkuvampaa, enemmän pallon kanssa [tehtävää] ja harjoitteiden välillä on vähemmän aikaa levätä.
– Siksi se on vaikeampaa intensiteetin puolesta, mutta helpompaa, koska rytmiin pääsee paremmin.
Rashford kokee, että pelaajat Espanjassa kypsyvät nopeammin aikuisten ammattilaiskentille. Barçassa nuorempaa sukupolvea edustavat esimerkiksi 18-vuotiaat Lamine Yamal ja Pau Cubarsí tai 21-vuotias Alejandro Balde, joka oli Espanjan maajoukkueessa jo vuoden 2022 MM-kilpailuissa.
– On kyse vain siitä, millä tavalla heidät kasvatetaan, Rashford totesi.
– Englannissa sanotaan aina, että on näytettävä taitonsa, mutta kun tulee vanhemmaksi, oppii, että sille on aikansa ja paikkansa. Jos osaa esimerkiksi kuljettaa palloa, [Espanjassa] sille on oma aika ja paikka, kun taas Englannissa toitotetaan, että kuljeta vain.
Rashford, 27, on Barcelonassa lainalla Manchester Unitedista. Barcelona aloittaa kilpailullisen kautensa lauantaina liigaottelulla RCD Mallorcaa vastaan.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Palermon huippuvire jatkuu – Joel Pohjanpalo iski maalin ja Jesse Joronen piti nollapelin
- Ruotsin cupin lohkovaihe käynnistyi – Toni Koskelan ja Jani Honkavaaran joukkueet hävisivät
- Pohjanmaan derbyssä hurja tulos – VPS murskavoittoon
- MLS-kausi käynnistyy illalla – mukana neljä suomalaista
- Ruotsalaisseura tekemässä huippuhankinnan luovin keinoin
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Euroopan pienin seura tyrkyllä pudotuspeleihin
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”
- Glamourmalli kieltäytyi jakamasta meheviä juoruja Cristiano Ronaldosta
- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Paloittelumurhaaja päästettiin ammattilaiskentille Brasiliassa