Naatan Skyttä siirtymässä Saksaan
Naatan Skyttä, 23, on siirtymässä Saksan kentille.
Kickerin ja Bildin saamien tietojen mukaan Skyttä siirtyy Kaiserslauternin riveihin.
Saksan toisella sarjatasolla pelaava Kaiserslautern maksaa Skytästä noin 1,8 miljoonaa euroa Dunkerquelle. Siirtosumma voi kasvaa bonusten myötä noin kahteen miljoonaan euroon.
Dunkerque ehti hylätä Kaiserslauternin 700 000 euron tarjouksen Skytästä. Kaiserslautern päätti korottaa tarjoustaan ja seurat ovat sittemmin päässeet sopuun siirtokorvauksesta.
Saksalaismedian mukaan siirron on määrä varmistua alkuviikosta.
Kaiseslautern sijoittui viime kaudella 2. Bundesliigassa seitsemänneksi. Kaiserslautern potkaisi kuluvan kauden käyntiin viime viikonloppuna. Tuloksena oli 0-1-tappio Benjamin Källmanin Hannoverille.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja siirtyi viime kesänä Toulousesta Dunkerquen riveihin.
Skyttä pelasi loistavan kauden Dunkerquen paidassa ja kuului sarjanoususta taistelleen joukkueen parhaimmistoon. Skyttä viimeisteli 30 sarjaotteluun seitsemän maalia ja syötti neljä. Dunkerque sijoittui neljänneksi Ligue 2:ssa, eikä lopulta onnistunut nousemaan Ranskan pääsarjaan.
Skytän nykyinen sopimus Dunkerquen kanssa päättyy kesällä 2026.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit