Virallista: Naatan Skyttä siirtyy Saksaan – ”Samaistun seuran asettamiin tavoitteisiin”
Saksan toisella sarjatasolla 2. Bundesliigassa pelaava FC Kaiserslautern tiedotti maanantaina hankkineensa Naatan Skytän Dunkerquesta.
Mediatietojen mukaan Kaiserslautern maksoi Skytästä noin 1,8 miljoonaa euroa Dunkerquelle, ja siirtosumma voi kasvaa bonusten myötä noin kahteen miljoonaan euroon.
Skyttä, 23, ehti edustaa Dunkerqueta vain vuoden ajan. Skyttä siirtyi seuraan vuosi sitten ja pelasi nappikauden Ranskan toisella sarjatasolla. Skyttä lukeutui joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin ja iski Ligue 2:ssa seitsemän maalia ja syötti neljä.
Skyttä kertoi Kaiserslauternin tiedotteessa antaneensa painoarvoa seuran kannattajille.
– Kaiserslauternin kannattajat olivat tärkeässä osassa päätöstäni. Näin videoita fiiliksestä stadionilla ja se oli vaikuttavaa. Siihen päälle hyvät keskustelut seurajohdon kanssa. Samaistun seuran asettamiin tavoitteisiin. Kaiserslautern on yhtä kuin perinteet. Mielestäni tämä on oikea päätös ottaa seuraava askel urallani, Skyttä viittasi siirtoonsa.
Kaiserslautern pelasi viime viikonloppuna sarjakauden avausottelunsa hävittyään Hannoverille 0-1. Viikonloppuna luvassa on kauden toinen ottelu, kun Kaiserslautern isännöi lauantai-iltana Schalkea.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Kazakstaniin siirtynyt Oiva Jukkola nostettiin Huuhkajien mukaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa