Brasilian jalkapallopomo raivostui tappion jälkeen: ”Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan”
Brasilian jalkapalloliiton puheenjohtaja Samir Xaud ei säästellyt sanojaan kommentoidessaan maajoukkueensa 1–0-tappiota Boliviaa vastaan tiistain MM-karsintaottelussa. Brasilia oli jo varmistanut paikkansa ensi vuoden lopputurnaukseen, mutta hävisi Carlo Ancelottin alaisuudessa ensimmäistä kertaa El Alton korkeuksissa pelatussa ottelussa.
Xaud syytti ottelun jälkeen tuomareita, paikallista poliisia ja jopa pallopoikia pelin pilaamisesta.
– Saavuimme pelaamaan jalkapalloa, mutta se mitä näimme alusta lähtien, oli täysi vastakohta sille, Xaud sanoi brasilialaismedioille ESPN:n mukaan.
Ottelun ainoan maalin teki Miguel Terceros rangaistuspotkusta lisäajan lopulla VAR-tarkistuksen jälkeen. Voitto vei Bolivian MM-jatkokarsintaan ja päätti Brasilian karsintaurakan viidenteen sijaan – maan heikoimpaan koskaan Etelä-Amerikan karsinnoissa.
Carlo Ancelotti kritisoi pelin jälkeen pallopoikien toimintaa. Ottelun loppuhetkillä kentälle heiteltiin useita palloja Brasilian hyökkäysten katkaisemiseksi.
– Tuollaista ei saa tapahtua. Tilanteen hallinta kuuluu viranomaisille, ei pelaajille, valmentajille tai puheenjohtajille, Ancelotti sanoi.
Xaud komppasi.
– Pelasimme tuomareita, poliisia ja pallopoikia vastaan. He ottivat palloja pois kentältä ja heittivät niitä kentälle. Aivan absurdi tilanne, joka ei kuulu huippujalkapalloon. Toivon, että CONMEBOL (kattojärjestö) tarttuu tähän.
Brasilian delegaatio oli myös tyytymätön poliisin kohteluun Boliviassa. Xaud sanoi joukkueen saaneen huonoa kohtelua heti saapumisestaan alkaen, mutta ei halunnut antaa tarkempia yksityiskohtia.
– Vastaanotto oli täysin ala-arvoista. Me Brasiliassa otamme kaikki joukkueet lämpimästi vastaan. Tämä oli jotain aivan muuta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille