Italia hirvittävässä trillerissä – Ruotsille jäätävä fiasko
Israel ja Italia järjestelivät melkoisen jännitysnäytelmän MM-karsintapelissä, joka pelattiin puolueettomalla kentällä Unkarin Debrecenissä.
Italia vei maali-ilottelun numeroin 5–4. Italialaiset johtivat parhaimmillaan kahdella maalilla, mutta Israel nousi lisäajan kynnyksellä 4–4-tasalukemiin. Sandro Tonali kuitenkin teki Italialle vielä lisäajalla voittomaalin.
Viimeisistä MM-turnauksista rannalle jääneelle Italialle voitto oli siksikin merkittävä, että se on jo hävinnyt lohkossa Norjalle, joka porskuttaa kärjessä kohti suoraa kisapaikkaa voitettuaan kaikki neljä peliään.
Italia olisi tasurilla tai tappiolla jäänyt jopa Israelin taakse kolmannelle sijalle lohkotilanteessa.
Ruotsi puolestaan koki pahan tappion, kun Kosovo kaatoi ruotsalaiset maalein 2–0. Ruotsille peli oli vierasottelu, mutta se oli silti selvä suosikki Anthony Elangan ja Viktor Gyökeresin tähdittämänä.
Ruotsi on neljän joukkueen lohkossa kolmantena pelattuaan kaksi peliä. Se sai Slovenialta tasapelipisteen avausottelussa. Sveitsi painelee kärjessä voitettuaan molemmat pelinsä.
Italian ja Kosovon lisäksi voittoihin ylsivät Slovenian kaatanut Sveitsi, Gibraltarilta pisteet hakenut Färsaaret, Kreikan peräti 3–0 vierasnurmella kaatanut Tanska, Montenegron 4–0 murskannut Kroatia ja Valko-Venäjän maalein 2–0 kukistanut Skotlanti.
Euroopan MM-karsinnat jatkuvat vielä keskiviikkona syyskuun maaotteluikkunassa. Keskiviikon helmiin lukeutuvat muun muassa Serbia–Englanti ja Unkari–Portugali.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit