Serbia pyytää fanejaan käyttäytymään – muutamassa vuodessa yli 700 000 euroa sakkoja
Serbian jalkapalloliitto (FFS) toivoo kannattajiltaan hyvää käytöstä tiistain MM-karsintaottelussa Englantia vastaan.
Belgradissa pelattavan ottelun enimmäiskapasiteettia on laskettu 15 prosentilla – noin 8 100 paikalla – johtuen serbialaisfanien käytöksestä kesäkuussa Andorraa vastaan. Osittaisen katsomosulun lisäksi FSS sai FIFA:lta yli 50 000 euron sakon kannattajien ”syrjivän ja/tai rasistisen käytöksen takia”.
Edellisen rangaistuksensa yhteydessä FSS vetosi Serbian kannattajiin toteamalla, että uudet tapaukset voivat johtaa entistä ankarampiin sanktioihin. Englanti-pelin alla Serbian jalkapalloliitto toivoi jälleen, että kannattajat käyttäytyvät salonkikelpoisesti.
– Vetoamme kannattajiin, että he lähettäisivät maailmalle kuvan, josta voimme kaikki olla ylpeitä, kommentoi FSS tiedotteessaan.
– UEFA on jo kauan sitten julkaissut luettelon kielletyistä esineistä (kyltit, symbolit, liput, äänet, laulut, poliittiset iskulauseet…), joista seuraa sanktioita ja ankaria rangaistuksia.
FSS korosti, että UEFA ja FIFA ovat määränneet sille vuodesta 2021 lähtien 703 400 euron edestä sakkoja erilaisten tapausten vuoksi.
– Maajoukkue on ylpeytemme, ja se ansaitsee ehdottomasti näihin tärkeisiin otteluihin asianmukaisen tuen.
– Haluamme korostaa asianmukaisen käyttäytymisen tärkeyttä ja välttämättömyyttä, joka edistää positiivisen stadionilmapiirin luomista.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu