Glen Kamaran valmentaja poikkeuksellisessa tilanteessa: Ehti hyvästellä pelaajat – jää sittenkin joukkueen peräsimeen
Glen Kamaran edustama Rennes on pelannut ennakko-odotuksiin nähden surkean alkukauden.
Rennes on Ranskan pääsarjassa vasta kymmenentenä ja on viiden ottelun voitottomassa putkessa.
Ranskalaismedian mukaan Rennesin päävalmentaja Habib Beye odotti saavansa potkut viime viikonlopun Nice-tappion jälkeen.
Rennesin seurajohto kutsui Beyen toimistolle ja luotsi oletti saavansa potkut. Foot Mercaton saamien tietojen mukaan Beye ehti jo hyvästelemään Rennesin pelaajat ja työntekijät ennen tapaamistaan seurajohdon kanssa.
Beye yllättyi saavuttuaan toimistolle, sillä seurajohto ilmoitti luottavansa häneen ja antavan hänelle vielä aikaa joukkueen peräsimessä.
Beye valmentaa joukkuetta keskiviikkoillan Toulouse-pelissä. Jos peli päättyy tappioon, on hyvin mahdollista, että Beye saa lopulta potkut Rennesin peräsimestä.
Kamara ei kuulu Beyen suunnitelmiin.
Tiistaina 30 vuotta täyttänyt Kamara ei ole pelannut alkukaudella minuuttiakaan Beyen alaisuudessa. Kamaran on määrä poistua Rennesistä tammikuun siirtoikkunassa. Kamaraa ei kutsuttu Huuhkajien lokakuun maaotteluihin nykyisen tilanteensa vuoksi.
LUE MYÖS
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- KuPSin europelissä kiehahti – tappelu katsomossa
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Cristiano Ronaldolla on tukijoita Portugalin joukkueessa: ”Toivon hänen palaavan”
- Cristiano Ronaldo pelasi vahvasti – ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä