Glen Kamaran valmentaja saa sittenkin pitää työpaikkansa
Glen Kamara, 30, pelasi keskiviikkoiltana kauden ensimmäiset minuuttinsa Rennesin paidassa.
Rennesin päävalmentaja Habib Beye otti Kamaran kentälle noin 20 minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Rennes pelasi 2-2-tasapelin Toulousen kanssa.
Kamara oli viettänyt valtaosan syyskaudesta katsomon puolella, sillä ranskalaismedian mukaan hän ei kuulu Beyen suunnitelmiin.
Beye oli tiettävästi ilmoittanut kesällä seurajohdolle, ettei edellisen valmennusjohdon hankinnat kuulu hänen suunnitelmiinsa. Se on näkynyt, sillä Kamara on mahtunut vain muutaman kerran penkille alkukauden otteluissa.
Rennes on pelannut odotuksiin nähden surkean syyskauden.
Beyen työpaikka on ollut uhattuna jo pitkään. Alkuviikosta Rennesissä nähtiin mielenkiintoinen episodi, kun seurajohto halusi tavata Beyen seuran toimistolla. Beye oletti saavansa potkut ja ehti jo hyvästellä joukkueen pelaajat ennen tapaamista.
Lopulta tapaamisessa selvisi, että seurajohto antaisi Beyelle vielä viimeisen mahdollisuuden Toulouse-pelissä.
Beye näytti onnistuneen vakuuttamaan seurajohdon siitä, ettei hänelle kannata antaa potkuja, sillä pelin jälkeen Rennesin puheenjohtaja Arnaud Pouille ilmoitti televisiohaastattelussa, että Beye tulisi jatkamaan pestissään. Pouillen mukaan Rennesin ei ole enää tarkoitus antaa Beyelle potkuja.
– Kerroimme päätöksestämme joukkueelle. Kaikki tietävät, että tarvitsemme tuloksia ja meidän on päästävä tästä eteenpäin, Pouille totesi Ligue 1:n haastattelussa.
Rennes on parhaillaan kymmenentenä Ligue 1:ssä. Rennes isännöi sunnuntaina Strasbourgia.
LUE MYÖS
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- KuPSin europelissä kiehahti – tappelu katsomossa
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Cristiano Ronaldolla on tukijoita Portugalin joukkueessa: ”Toivon hänen palaavan”
- Cristiano Ronaldo pelasi vahvasti – ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä