Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
Anthony Olusanya, 25, siirtyi tammikuussa HJK:sta ruotsalaisseura Kalmariin.
Hyökkääjä allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen Superettanissa pelaavan Kalmarin kanssa.
Olusanya ehti olla kirjoilla HJK:ssa neljä vuotta, joista viimeiset kuukaudet sujuivat lainalla FC Hakassa.
Olusanya jäi vuosien varrella suhteellisen pieneen rooliin HJK:ssa.
Pietarsaarelaislähtöinen Olusanya oli pitkään HJK:n kakkos- ja kolmoskärki ja pelasi usein myös laidalla ja ajoittain wingbackinakin.
Olusanya taistelee parhaillaan Toni Koskelan alaisuudessa noususta Allsvenskaniin. Kalmar johtaa Superettania kahden pisteen erolla Västeråsiin ja kolmantena oleva Örgryte on jäänyt kolmen pisteen päähän Kalmarista. Superettanin kaksi parasta nousevat suoraan Allsvenskaniin.
SuomiFutis-sivusto haastatteli Olusanyaa tiistaina.
Olusanya kertoi haastattelussa mielipiteensä muun muassa Superettanista, Kalmar-siirrostaan ja ajastaan HJK:ssa.
HJK palkkasi Toni Korkeakunnaksen päävalmentajakseen toukokuussa 2024.
Olusanyan peliaika putosi Korkeakunnaksen alaisuudessa ja hyökkääjä lähti suuremman vastuun perässä lainalle Hakaan. Se oli onnistunut ratkaisu, sillä Olusanya viimeisteli Hakassa kymmeneen sarjaotteluun seitsemän maalia.
– Kesällä peliaika oli vähäistä ja olin pari kertaa kokoonpanon ulkopuolellakin. Haka soitti ja kertoi seuranneensa sitä, että mulla oli jäänyt peliaika vähäiseksi. He ilmoittivat, että siellä olisi sitä [peliaikaa] tarjolla ja halusivat minut lainalle, Olusanya avasi.
– Ajattelin, että se olisi mulle paras ratkaisu. Se meni hyvin. Sain pelata paljon ja pysyin hyvin kunnossa. Paljon minuutteja ja hyvin tehoja.
Olusanya keskusteli HJK:n kanssa roolistaan ja päätyi hyväksymään Kalmarin tarjouksen.
– Offseasonin jälkeen tultiin takaisin tammikuussa ja kävimme paljon keskusteluja siitä, millainen mun rooli tulisi olemaan tänä vuonna. Samaan aikaan tuli kiinnostusta täältä päin. Päädyttiin siihen, että tämä olisi paras ratkaisu.
Olusanya herätti kiinnostusta myös muualla Ruotsissa.
– Palloteltiin muutamien [seurojen] kanssa täältä Ruotsista ja oli myös muutama seura Veikkausliigasta. Unelmani on aina ollut pelata jalkapalloa ulkomailla. Sekin vaikutti. Sain hyvän tilaisuuden lähteä kokemaan, mitä jalkapallo on Suomen ulkopuolella, Olusanya totesi.
Kun Olusanyalta tiedustelee, miksi hyökkääjä päätyi valitsemaan Kalmarin uudeksi seurakseen, nosti hän heti esiin Koskelan nimen. Koskela valmensi Olusanyaa HJK:ssa vuodet 2021-23.
– Totta kai se, että täällä on tuttu valmentaja. Se oli iso tekijä. Myös seuran historia. Vaikka pelataankin Superettanissa, niin Kalmar on aika iso seura Ruotsissa. Tämä ei ole mikään pieni seura. Sekin vaikutti.
– Olen seurannut Allsvenskania jonkun aikaa ja olen nähnytkin Kalmarin pelejä vuosien varrella. Kun täältä soitettiin ja käytiin keskusteluja, niin asiat kuulostivat hyvältä.

Olusanya vakuuttui Kalmarin tulevaisuuden suunnitelmista. Kalmar tähtää takaisin Allsvenskaniin.
– Se kuulosti hyvältä. Puhuttiin myös Tonin kanssa samoista asioista. Hän kertoi, millaista pelaajaa hakee tänne. Olemme tunteneet jo kauan, niin sekin vaikutti tähän. Isoin tekijä oli se, miltä seuran tulevaisuus tulisi näyttämään.
Olusanya pitää Superettania ja Veikkausliigaa samantasoisina sarjoina
Olusanya juhli HJK:n kanssa kolmesti Veikkausliigan mestaruutta.
Avauksen paikka oli usein kiven alla, mutta siitä huolimatta Olusanya iski ajoittain tärkeitä maaleja ja oli tuomassa täysosumillaan HJK:lle mestaruutta syksyllä 2022. Olusanya pitää vuosiaan HJK:ssa tärkeänä ajanjaksona urallaan.
– Niistä jäi vain hyviä fiiliksiä. Opin siellä erittäin paljon koutseilta ja pelaajilta. Pelasin erittäin laadukkaiden pelaajien kanssa. Kehityin paljon ja sain monia hyviä ystäviä.
– Ne olivat myös todella menestyksekkäitä vuosia. Kolme mestaruutta ja kolme kertaa Euroopan lohkovaiheissa. Niistä [europeleistä] sai todella arvokasta kokemusta. Tulen muistamaan sen aina, Olusanya vakuuttaa.
HJK pelaa surkeaa kautta.
HJK on vasta viidentenä Veikkausliigassa ja on jäämässä toista kautta peräkkäin ilman mestaruutta. Sitä voi pitää HJK:n kaltaiselta seuralta melkoisena epäonnistumisena.
HJK:n pelejä aktiivisesti seuraava Olusanya kuvailee entisen seuransa kautta epätasaiseksi.
– Se menee vähän ylös ja alas. Niin se meni meilläkin, kun mä olin HJK:ssa. Yleensä sieltä kuitenkin tultiin takaisin ylös.
– Olen tälläkin kaudella katsonut varmaan kaikki HJK:n ottelut. HJK:n pelaaminen on sekin mennyt vähän ylös ja alas. On ollut erittäin hyviä pelejä ja myös vähän heikompia. Myös sellaisia, kun vastustajat ovat olleet yksinkertaisesti parempia. Niitäkin meillä oli paljon mun aikana HJK:ssa.
– Tulen aina olemaan Klubin fani ja toivon aina, että he voittavat. HJK:lla on tälläkin kaudella todella hyvä joukkue ja jos he eivät voita mestaruutta, niin luotan siihen, että ensi kausi on ihan eri asia ja HJK on silloin kärkipään joukkue, Olusanya uskoo.
Sujuvaa ruotsia puhuva Olusanya kokee sopeutuneensa nopeasti uuteen maahan, ympäristöön ja seuraan. Sopeutumista on auttanut myös tuttu valmentaja.
– Siihen ei mennyt paljoakaan aikaa, koska mielestäni jalkapallo on täällä aika samanlaista kuin Suomessa. Tiesin, mitä Toni haluaa minulta, niin totta kai se helpotti. Jos olisi ollut tuntematon koutsi, niin olisi ehkä ottanut vähän enemmän aikaa.
– Sopeutuminen meni helposti sen kombinaation vuoksi, kun on tuttu valmentaja ja pelataan aika samanlaista jalkapalloa.
Kalmar putosi viime kauden päätteeksi Allsvenskanista ja sai kauden mittaan huomattavaa kritiikkiä varsinkin puolustuspelaamisestaan.
Tällä kaudella tilanne on ollut täysin päinvastainen, sillä Koskela laittoi nopeasti joukkueen puolustamisen kuntoon. Se näkyy myös tulostaululla, sillä Kalmar on päästänyt 27 otteluun vain 19 maalia. Se on ylivoimaisesti sarjan paras saldo.
Olusanyan mielestä Kalmar on sopeutumiskykyinen joukkue, joka pystyy mukautumaan erilaisiin tilanteisiin vastustajasta riippuen. Joukkue pystyy hallitsemaan palloa, mutta on tarvittaessa suoraviivainen.
– Sanoisin, ettei [pelitapamme ole] mitään roiskimista. Halutaan aina avata peliä alhaalta. Toki jos näemme hyvän mahdollisuuden mennä suoraan linjan taakse, niin totta kai menemme vähän suoraviivaisemmin, mutta mielestäni meiltä löytyy työkalut molempiin pelityyleihin.
– Meillä on hyviä pallollisia toppareita ja erittäin hyvä pallollinen keskikenttä. Meillä on myös nopeutta laidoilla niin laitapakeilla kuin laitureillakin. Voimme mennä tarvittaessa suoraviivaisesti pystyyn. Se [pelitapa] vaihtelee vähän vastustajasta ja pelistä riippuen.

Olusanya ehti pelata 85 ottelua Veikkausliigassa ennen siirtoaan Ruotsiin.
Olusanya pitää Veikkausliigaa ja Superettania samantasoisina sarjoina. Olusanya kokee, että HJK:ssa ja Kalmarissa pelaaminen tuntuu varsin samanlaiselta, koska kummatkin ovat sarjojensa kärkijoukkueita ja normaalisti dominoivat pelitapahtumia pallonhallinnan kautta.
– Mun mielestä taso on aika samanlainen. Sanoisin, että olisi aika tasaista vääntöä, jos kummankin sarjan viisi parasta pelaisivat vastakkain. Jos mennään viidestä parhaasta joukkueesta alaspäin, niin kummassakin sarjassa loput joukkueet ovat aika samantasoisia.
– Jalkapallo on aika samanlaista. Vähän kuin HJK:ssa, niin myös täällä olemme pelanneet sellaisia vastustajia vastaan, jotka ovat todella matalassa blokissa. He ovat puolustaneet koko pelin. On myös sellaisia vastustajia, jotka ovat lähteneet prässäämään meitä todella korkealta.
– HJK:ssakin tuli sellaisia pelejä, kun vastustaja pelasi todella matalassa blokissa ja makasi omassa boksissa. Sieltäkin löytyi joukkueita, jotka prässäsivät meitä korkealta ja siten muuttivat peliä.
– Pelaaminen Kalmarissa tuntuu aika samalta kuin HJK:ssa. Kauden alussa todellakin olimme se nousijaehdokas, niin en oikein tiedä, pelaavatko vastustajat vain meitä vastaan matalassa blokissa – vai muitakin vastaan.
Olusanya nostaa esiin sen, että pelin tempo voi pudota huomattavasti siinä vaiheessa, kun vastustaja puolustaa matalassa blokissa. Tempoon voi olla vaikea vaikuttaa, jos toinen joukkue on pudonnut oman boksin edustalle.
– Kun kohtaamme top 4 -jengejä, niin tempo on totta kai korkeampi, koska kummatkin prässäävät toisiaan korkealta. Silloin tulee paljon enemmän kaksinkamppailuja ja tempo on korkeampi.
– Sitten, kun kohtaamme häntäpään jengejä, niin ne yleensä makaavat matalassa blokissa. Silloin se [peli] voi mennä siihen, että pallon siirtely on vähän hitaampaa ja tempo laskee roimasti.
– Vähän kuin HJK:ssa. Kärkikamppailuissa mentiin ajoittain päästä päähän ja tempo oli kova. Häntäpään jengejä vastaan yrität murtaa matalaa blokkia ja pallon siirtely oli hidasta, niin se näytti niin hidastempoiselta, Olusanya muistutti.
Superettan-seura Trelleborgia edustava Axel Vidjeskog sanoi hiljattain SuomiFutis-sivuston haastattelussa, että Ruotsissa seurat antavat paljon enemmän painoarvoa maksimijuoksuille kuin Suomessa.
Olusanyan mielestä Superettanissa juostaan jonkun verran enemmän kuin Veikkausliigassa.
– En ole tutkinut dataa, mutta jos puhutaan siitä, miltä musta tuntuu, niin sanoisin, että täällä on ihan pikkusen enemmän juoksemista. Ehkä enemmän kovatempoisia juoksuja. Ei siinä mielestäni mikään huima ero ole.
Koskela on tullut tunnetuksi hyvin vaativana valmentajana. Olusanyan mielestä Koskela on asettanut Kalmarissakin vaatimustason korkealle. Myös joukkueen sisäinen kilpailutilanne nostaa automaattisesti vaatimustasoa.
– Kalmarissa on korkea vaatimustaso. Toni on aina pitänyt korkeaa vaatimustasoa HJK:ssa ja täällä.
– Totta kai se lähtee valmennuksesta, mutta myös meistä pelaajista. Täällä on todella kova runko. Kaikki kilpailevat keskenään peliajasta ja siten vaatimustaso on korkealla ainakin meidän joukkueessa.
– Vaikea sanoa muista Superettanin joukkueista, mutta olettaisin, että muilla kärkijoukkueilla on samanlainen meininki kuin meilläkin, Olusanya totesi.

Kauteen lähdettäessä Kalmar kuului suurimpiin nousijaehdokkaisiin. Nousu on ollut seuran ainoa tavoite ja tällä hetkellä se on toteutumassa, kun kautta on jäljellä vain kolmen ottelun verran.
Olusanya on tyytyväinen Kalmarin kauteen, mutta muistuttaa, että joukkueella on ollut myös vaikeat hetkensä.
– Olemme olleet kärjessä oikeastaan koko kauden. Kun taulukkoa katsoo, niin eihän voi sanoa mitään muuta kuin sen, että hyvin on mennyt. On meillä ollut huonompiakin pelejä, joista olisi pitänyt ottaa voittoja. Niistä on tullut tasapelejä.
– Häviöitä on vain yksi, niin eihän tämä hirveän huonosti ole mennyt. Muutamissa tasureissa olemme pitäneet erittäin paljon palloa ja luoneet tarpeeksi paljon paikkoja, että joku olisi mennyt maaliin ja olisimme saaneet voiton. Sellaisia on muutamia ja ne kaiverruttavat eniten.
– Kokonaisvaltaisesti katsoen kausi on mennyt tähän asti hyvin. Totta kai aina on varaa parantaa ja olemme myös voittaneetkin vähän huonommalla pelillä. Kun katsoo taulukkoa ja tuloksia, niin onhan se sanottava, että on mennyt hyvin tähän asti.
Suuri kilpailutilanne on vaikuttanut Olusanyan rooliin Kalmarissa
Olusanya hankittiin Kalmarin ykköskärjeksi.
Olusanya pelasi Kalmarin avauksen hyökkääjänä heinä-elokuun vaihteeseen saakka, mutta on sittemmin pudonnut penkille. Vähentyneestä peliajasta huolimatta Olusanya on edelleen kuudella maalillaan Kalmarin paras maalintekijä.
Olusanya on varsin tyytyväinen kauteensa. Hyökkääjä kokee peliajan pudonneen suuren kilpailutilanteen vuoksi.
– [Kausi on mennyt] ihan ok. Alku oli vahvempi kuin nykyhetki. Pelasin isoja minuutteja aika pitkään.
– Sitten peliajassa tuli pientä laskua, mutta se johtuu siitä, että täällä on erittäin iso kilpailu pelipaikoista. Meillä on kova runko ja kaikki haluavat pelata. Joka paikalle on 2-3 erittäin hyvää pelaajaa.
– Se, joka onnistuu parhaiten, pelaa seuraavan pelin. Ei siinä mitään. Silti koen pystyneeni auttamaan joukkuetta aika paljon ja yritän edelleen auttaa niin paljon kuin pystyn. Sanoisin, että on ollut multa ihan hyvä kausi, Olusanya sanoi.
Olusanya tiedostaa, ettei avauskokoonpanoon nouseminen ole helppoa, sillä joukkueen muut hyökkääjät ovat hyvässä iskussa.
– Pelillisesti rooli oli alkukaudella erittäin iso. Kilpailu pelipaikoista on todella kovaa ja muut mun pelipaikalla pelaavat pelaajat ovat pelanneet erittäin hyvin. Silloin on vaikea päästä sinne [avauskokoonpanoon] takaisin, kun muut pelaavat niin hyvin.
– Alkukaudella muilla oli vaikeaa päästä sinne, kun mä pelasin niin hyvin. Näen, että roolini joukkueessa on ollut tärkeä koko kauden niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.
Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin. Se oli osapuolten selkeä tavoite, kun Olusanya siirtyi seuraan.
– Se olisi iso juttu. Sen takia täällä ollaan. Olisi hieno fiilis, jos saavutetaan tavoitteemme. Se on seuran ja mun tavoite.
– Katsotaan sitten, mihin riittää Allsvenskanissa. Olen jo pitkään halunnut pelata Allsvenskanissa. Senkin kannalta se olisi erittäin kiva, Olusanya viittasi mahdolliseen nousuun.
Olusanyan nykyinen sopimus Kalmarin kanssa kattaa vielä ensi kauden.
Hyökkääjä ei ole toistaiseksi miettinyt tulevaisuuttaan, mutta lähtökohta olisi pelata ensi kaudella Kalmarin kanssa Allsvenskanissa.
– En ole miettinyt sitä [tulevaisuutta] sen suuremmin. Yritän keskittyä tähän kauteen ja vetää nämä viimeiset pelit niin hyvin kuin mahdollista, jotta se nousu tulisi sieltä. Kun tänne tulin, niin ideana oli, että nostetaan Kalmar Allsvenskaniin ja sitten pelataan Allsvenskanissa.
Kalmar kohtaa lauantaina vieraskentällä GIF Sundsvallin.
Tuukka Ikkeläjärvi
LISÄÄ HAASTATTELUITA
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit