HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
Hassane Bandé, 26, jätti HJK:n kesä-heinäkuun vaihteessa.
Bandén sopimus HJK:n kanssa päättyi kesällä ja laitahyökkääjä poistui seurasta vapaana agenttina.
Bandé on ollut kesästä lähtien ilman seuraa ja on etsinyt itselleen uutta työnantajaa jo jonkun aikaa.
Bandé harjoittelee parhaillaan tutussa ympäristössä.
Bandé on kuulunut viime viikot belgialaisen KV Mechelenin harjoitusvahvuuteen. Bandé edusti KV Mecheleniä vuodet 2017-18 ennen jättisiirtoaan Ajaxiin. Ajax maksoi Bandésta peräti kahdeksan miljoonaa euroa KV Mechelenille kesällä 2018.
KV Mechelenin päävalmentaja Frederik Vanderbiest pitää mahdollisena, että seura tarjoaa Bandélle sopimusta.
– Hän on sellainen hyökkääjätyyppi, jota meillä ei ole tällä hetkellä. Hänellä on varsin hyvä pallokontrolli ja hän on teknisesti laadukas pelaaja, joka pystyy pelaamaan selkä maalia kohti, piilokärkenä ja myös laidoilla, Vanderbiest totesi Gazet van Antwerpenille.
– En halua antaa Hassanelle toivoa ja sen jälkeen sanoakin, ettei se [siirto KV Mecheleniin] tapahtuisikaan. Se ei ole hyvästä kenellekään. Hän todella haluaa sitä ja näyttää sen harjoituksissa.
– Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle. On tärkeää tietää, ettei menneisyyden vamma paina liikaa, Vanderbiest viittasi Bandén takavuosien polvivammaan.
KV Mechelen on parhaillaan neljäntenä Belgian pääsarjassa.
LUE MYÖS
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toni Koskelan Kalmarin vaikeudet jatkuivat – putosi karsijan paikalle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- VPS kaatoi Gnistanin Vaasassa – Oulussa nähtiin seitsemän maalin trilleri
- Adam Ståhl: Djurgården taistelee edelleen Ruotsin mestaruudesta
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- Cristiano Ronaldo: Olen kaikkien aikojen paras pelaaja
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen
- Erikoinen näky: pelaaja vaati rankkaria, vaikka pallo oli jo maalissa
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- VPS kaatoi Gnistanin Vaasassa – Oulussa nähtiin seitsemän maalin trilleri
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- Jani Honkavaara: Tämä asia on nostanut Djurgårdenin Allsvenskanin kärkisijoille