Sky: Matias Siltanen kiinnostaa Saksassa – neuvottelut käynnissä
Saksan Bundesliigassa pelaava Eintracht Frankfurt neuvottelee Djurgårdenin kanssa Matias Siltasen siirrosta, kertoo Sky Deutschland.
Djurgårdenin urheilujohtaja Bosse Andersson totesi hiljattain Fotbollskanalenille, että Djurgården voi sopia Siltasen siirrosta ostavan seuran kanssa jo lähitulevaisuudessa, mutta itse siirto voisi tapahtua esimerkiksi vasta ensi kesänä.
Djurgården toimi samalla tavalla Lucas Bergvallin kanssa. Djurgården sopi Tottenhamin kanssa Bergvallin siirrosta tammikuussa 2024. Bergvall lähti Tottenhamin riveihin vasta kesällä 2024.
Sky Deutschlandin saamien tietojen mukaan Eintrachtin lisäksi myös Bayer Leverkusen on osoittanut kiinnostuksensa Siltasta kohtaan.
Siltanen on herättänyt huomattavaa kiinnostusta siirtomarkkinoilla. Siltanen hylkäsi kesän siirtoikkunan loppuhetkillä kreikkalaisseura PAOK:n tarjouksen.
Siltanen vahvisti sittemmin ruotsalaismediassa, että Eintracht, Bayer Leverkusen ja Juventus ovat kiinnostuneita hänestä.
Ruotsalaismedian mukaan Djurgården on asettanut Siltaselle noin 15-20 miljoonan euron hintalapun.
Pikkuhuuhkajiin kuuluva keskikenttäpelaaja nousi nopeasti Djurgårdenin avainpelaajien joukkoon ja on uurastanut kuluvalla kaudella suuria minuutteja Djurgården-luotsi Jani Honkavaaran alaisuudessa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa