HELSINKI. Suomi hävisi Maltalle nolosti 0-1 MM-karsintojen viimeisessä ottelussa. Pelissä oli kuitenkin myös hyviä asioita – yhtenä niistä Ryan Mahutan debyytti.

Alun perin Mahutaa ei kutsuttu koko joukkueeseen mutta lopulta hän nousi suoraan avaukseen pelipaikalle, jolla ei omien sanojensa mukaan ole koskaan pelannut.

Ottelun jälkeen päävalmentaja Jacob Friis vastasi SuomiFutiksen kysymykseen ja kertoi, miksi hän päätti ottaa yhtäkkiä Mahutan mukaan ja antaa hänelle saman tien avauksen paikan.

– Näin Ryanin ensimmäisen kerran, kun sain pestin alussa pitkän listan pelaajista. Tarkkailin häntä ja silloin, 6-7 kuukautta sitten, ajattelin, että ehkä hänen pitää vielä kehittyä vähän lisää, Friis aloitti.

– Hän on kuitenkin ottanut huimia kehitysloikkia viimeisen seitsemän kuukauden aikana. Hänet tietysti valittiin joukkueeseen syystä.

– Kun soitin hänelle, sanoin tietäväni, että hän pelaa normaalisti vasemmalla, mutta että nyt hänen pitäisi varautua pelaamaan myös oikealla. Välillä vasenjalkainen pelaaja oikealla laidalla voi aiheuttaa vastustajalle hankaluuksia.

– On sanottava, että Nikolai Alhon piti pelata tänään avauksessa, mutta hän valitettavasti loukkaantui eilen. Päätimme sitten heittää Mahutan syvään päähän ja katsoa, miten hän pärjää.

– Pelin jälkeenkin olen sitä mieltä, että hän on todella kiinnostava ja lahjakas pelaaja. Mielestäni hän pelasi todella hyvin.

Friis kertoi myös, millaisen keskustelun hän Mahutan kanssa kävi pelin alla.

– Kerroin hänelle eilen illalla, että hän olisi avauksessa. Hän on ollut rauhallinen. Pyysin häntä lupaamaan, että hän nauttisi ja hän lupasi. Olen hyvin iloinen hänen puolestaan.

Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila

LUE MYÖS