Jatkoa vai ei? Harry Kane kommentoi sopimustilannettaan
Harry Kanella ja Bayern Münchenillä on voimassa oleva sopimus vuoteen 2027 saakka, mutta diilissä on optio, jonka käyttämällä englantilaishyökkääjä voi lähteä saksalaisjätistä jo vuotta aiemmin 65 miljoonan euron ulosostopykälän avulla.
Jos Kane haluaa aktivoida sopimuksestaan tämän pykälän, täytyy hänen ilmoittaa asiasta Bayernille tammikuun siirtoikkunan loppuun mennessä, The Athletic -sivusto uutisoi.
Kane on ollut Bundesliigassa loistoiskussa tehtyään 11 otteluun 14 maalia. Mestarien liigassa hän on pöllyttänyt verkkoa viidesti neljään peliin. Esimerkiksi FC Barcelonan fanit kuolaavat Kanen palvelusten perään, sillä Kataloniassa himoitaan uutta ykköskärkeä.
– En ole ollut yhteydessä kehenkään, eikä kukaan ole ottanut minuun yhteyttä, Kane kuittasi Barcelona-puheet The Athleticin mukaan.
Myöskään Bayernin kanssa Kane ei ole omien sanojensa mukaan keskustellut tulevaisuudesta.
– Olen onnellinen Münchenissä, näette sen pelaamisestanikin. Jos on jotain keskusteluja (Bayernin kanssa), niin sitten katsotaan asiaa, mutten ajattele ensi kautta vielä yhtään. MM-turnauskin on välissä.
Kanelta kysyttiin, pitäisikö Bayernin fanien olla huolissaan siitä, että englantilaistykki lähtisi Münchenistä kauden jälkeen. Tähän kokenut hyökkääjä totesi ”en usko”.
– Pidän epätodennäköisenä, että mikään muuttuisi tämän kauden jälkeen. Luulen, että käymme keskusteluja Bayernin kanssa tulevina kuukausina, Kane niputti.
Kanella on seuraavaksi mahdollisuus iskeä maaleja Valioliigan kärjessä porskuttavan Arsenalin verkkoon, sillä Bayern vierailee Lontoossa Mestarien liiga -ottelussa keskiviikkona.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Huuhkajista tuttu Daniel Håkans palasi viimein pelikentille

- Katso: Onni Valakari iski maalin MLS:n avauskierroksella
- Cristiano Ronaldo päätti boikottinsa: ”Kuulun Saudi-Arabiaan”