Lähteet: Top 5 -sarjojen tehokkain keskikenttäpelaaja vaihtaa seuraa – kauppahinta vain yhdeksän miljoonaa euroa
Italialaisseura Comossa pelaava Nico Paz on ollut tällä kaudella tehokkain keskikenttäpelaaja Euroopan top 5 -sarjoissa. 21-vuotias nuorukainen on tehnyt 12 liigaotteluun viisi maalia ja syöttänyt neljä. Kukaan muu ei ole ollut osallisena yhdeksässä osumassa, ei edes Real Madridissa läpimurtokauttaan pelaava Arda Güler (3 + 5 = 8) eikä PSG:n tähtipelaaja Vitinha (1 + 6 = 7).
Samalla Paz on murtautunut Argentiinan maajoukkueeseen ja on hyvin mahdollista, että hänet nähdään vuoden 2026 MM-joukkueessa.
Tähän nähden on erikoista, että Paz vaihtanee ensi kesänä seuraa yhdeksällä miljoonalla eurolla. Hänen odotetaan palaavan kasvattajaseuraansa Real Madridiin, josta hän siirtyi Comoon kuudella miljoonalla eurolla kesällä 2024.
Paz on puhunut avoimesti toiveestaan palata Los Blancosin paitaan. Transfermarktin sekä argentiinalaistoimittaja Gastón Edulin mukaan Real Madrid aikookin käyttää Pazin kauppakirjaan sisällyttämänsa takaisinostopykälän.
Fabrizio Romanon tietojen mukaan Real Madrid ei kuitenkaan voi käyttää optiotaan vielä tammikuun siirtoikkunassa, joten sen on odotettava ensi kesään.
Pykälä oikeuttaa Realin ostamaan Pazin takaisin kymmenellä miljoonalla eurolla. Madridissa ollaan jopa valmiita maksamaan yli tarvittavan hinnan ikään kuin kiitoksena Comolle.
Joka tapauksessa Paz tulee Real Madridille huokeaksi. Como katsoo, että hänen tosiasiallinen markkina-arvonsa olisi 70 miljoonaa euroa. Muissa lähteissä hänen hintalappunsa on 55–70 miljoonan euron välillä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu