Lukas Hradecky Ylellä: ”Mikään ei ole ikuista”
Suomen maajoukkueen pitkäaikainen ykkösmaalivahti ja kapteeni Lukas Hradecky palasi polvivammastaan tolppien väliin ystävyysottelussa Andorraa vastaan Tampereella maanantaina.
Suomi voitti ottelun 4–0. Hradecky kantoi poikkeuksellisesti kapteeninnauhaa vain noin 20 viimeistä minuuttia, sillä kipparin tehtävät kuuluivat 72. minuutille saakka Teemu Pukille, joka jätti jäähyväisensä maajoukkueessa.
Hradecky oli Ylen haastattelussa ottelun päätyttyä.
– Valitettavasti mikään ei ole ikuista. Sanomattakin on selvää, että meillä on iso kunnioitus Teemua kohtaan, Hradecky sanoi.
– Mitään ei voi ottaa itsestäänselvyytenä, maalivahti jatkoi kiitellen Pukkia pitkästä ja hienosta maajoukkueurasta.
Samalla Hradecky paljasti Pukin pitäneen joukkueelle puheen ennen viimeistä otteluaan.
– Hän kiitti kaikkia ja kertoi, kuinka hienoa on ollut olla matkassa mukana. Illan mittaan niitä muistoja varmaan muistellaan, Hradecky sanoi.
Marraskuun maaotteluista Huuhkajille oli saldona kotitappio MM-karsintapelissä Maltalle 0–1 ja nyt tullut ystävyysottelun voitto Andorraa vastaan.
– Ei ollut mitenkään hyväksyttävää, että Maltalle hävitään. Tällä pelillä ei kisoihin mennä, on paljon kehitettävää, maalivahti totesi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Haastattelu: Näin Jaime Moreno vastaa puheisiin maalikuninkuudesta
- Jari Litmanen: jättiyllätys!

- Uusi käänne Neymarin ristiriitaisessa kaudessa – vaarassa saada pitkän pelikiellon
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”