HELSINKI. Nyt on MM-karsinnat kesän 2026 kisoihin taputeltu.

Alusta asti karsinnoissa oli Huuhkajien osalta vähän sellaisten välikarsintojen makua. Päävalmentaja meni uusiksi, eikä Jacob Friis edes saanut koko valmennusryhmäänsä kasaan ennen kesää.

Pitkin vuotta kokoonpanokin on mennyt monelta osin uusiksi. Etenkin Pikkuhuuhkajien viime kesän arvokisojen jälkeen tuon joukkueen pelaajia on nostettu Huuhkajiin ja vanhempi kaarti on saanut tehdä tilaa.

Viimeisessä karsintaottelussa Maltaa vastaan avauksessa nähtiin useita uuden sukupolven pelaajia: Viljami Sinisalo maalilla, Ville Koski topparina, Juho Lähteenmäki vasempana pakkina, Adam Marhiev keskikentän pohjalla ja Leo Walta kymppialueella.

Ja oli avauksessa vielä yksi täysin ensikertalainen – ylipäätään millään maajoukkuetasolla: Ryan Mahuta. Ei kyllä alun perin pitänyt olla, mutta joskus tähdet ovat sopivassa asennossa.

Loukkaantumisten vuoksi Mahuta kutsuttiin ylipäätään joukkueeseen hieman jälkijunassa. Aivan Malta-pelin alla vielä Nikolai Alho loukkaantui eikä kyennyt pelaamaan. Niinpä Mahuta nousi yhtäkkiä suoraan avaukseen – vieläpä oikean pakin tontille vaikka hän on oikeastaan vasen pakki.

23-vuotias Mahuta on syntynyt Turussa, mutta hänellä on vanhempiensa kautta Suomen kansalaisuuden lisäksi Etelä-Sudanin ja Kongon demokraattisen tasavallan kansalaisuudet. Vielä pari kuukautta takaperin Mahuta kertoi SuomiFutiksen haastattelussa, että hän edustaisi maajoukkuetasolla mielellään joko Suomea tai Kongoa.

Nyt tuli sauma edustaa Suomea. Korvasta korvaan -hymy ja kommentit mediatilaisuudessa kielivät siitä, että kutsu oli melko mieluisa. Samaisessa haastattelutilaisuudessa Mahuta sanoi tuovansa Huuhkajiin virtaa, luovuutta ja voitontahtoa.

Juuri noita asioita näkyi välittömästi, kun peli Maltaa vastaan alkoi. Mahuta ei arastellut eikä jäänyt syöttövarjoihin, vaan pyrki aktiivisesti osallistumaan peliin. Ei kaikki tietenkään onnistunut, mutta asenne oli kohdallaan ja merkittävä osa ratkaisuista kuitenkin onnistui.

Mahuta pelasi lopulta 72 minuuttia. Ensikertalaiseksi esitys oli varsin lupauksia herättävä. Ylipäätään maajoukkuekutsuja ja myös peliminuutteja lienee luvassa jatkossakin. Voitaneen olettaa, että Mahutan pelaaminen tästä vielä paranee – etenkin kun pääsee omalle paikalleen vasemmaksi pakiksi.

Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila

LUE MYÖS