Paul Pogba palaamassa pelikentille yli kahden vuoden tauon jälkeen
Ranskalaistähti Paul Pogban odotetaan olevan AS Monacon kokoonpanossa lauantain sarjaottelussa Rennesiä vastaan, kertoo ESPN.
Pogba, 32, pelasi viimeksi virallisessa ottelussa syyskuussa 2023 edustaessaan Juventusta.
Samana syksynä hänen kerrottiin kärähtäneen doping-aineesta, joka lisää testosteronin määrää kehossa. Pogba asetettiin alustavaan pelikieltoon käsittelyn ajaksi, ja lopulta hänelle määrättiin neljän vuoden panna.
Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin (CAS) lyhensi myöhemmin tuomion 18 kuukauteen valituksen myötä.
Pogba on aina sanonut, että hän ei käyttänyt dopingia tahallaan. Ranskalaistähden mukaan hänelle annettiin ravintolisiä, joiden hän ei tiennyt sisältävän kiellettyä ainetta.
Hänen pelikieltonsa päättyi viime maaliskuussa ja viime kesänä hän solmi kaksivuotisen sopimuksen Monacon kanssa. Debyytti uudessa seurassa on kuitenkin viivästynyt loukkaantumisten takia.
ESPN:n mukaan Pogba on Monacon kokoonpanossa lauantaina, jos peliä edeltävissä harjoituksissa ei ilmene ongelmia. Suunnitelmana on, että hän pääsisi Rennesiä vastaan lyhyesti kentälle ja tulevina viikkoina hänen minuuttimääräänsä kasvatettaisiin.
Pogba on pelannut Ranskan A-maajoukkueessa 91 ottelua ja hän oli isossa roolissa mukana voittamassa vuoden 2018 maailmanmestaruutta. Hän ei ole kuitenkaan ikinä pelannut kotimaansa pääsarjassa, sillä hän siirtyi jo 16-vuotiaana Le Havresta Manchester Unitediin.
Kesällä 2016 Manchester United maksoi Pogbasta silloisen maailmanennätyskorvauksen, kun seura hankki hänet 105 miljoonalla eurolla takaisin Juventuksesta. Pogba vietti Unitedissa kuusi vuotta, kunnes palasi takaisin Italiaan ilmaisella siirrolla.
LUE MYÖS
- Miten Veikkausliigan mestaruus ratkeaa? – Katso mahdolliset vaihtoehdot
- Sumu sekoitti ottelun Englannissa – ”Emme nähneet, kummalla joukkueella pallo oli”
- LIVESEURANTA: Veikkausliigan mestari selviää tänään – lähtökohdat eivät voisi olla tasaisemmat
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Haastattelu: Camilo Triana haluaisi jäädä AC Ouluun
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Haastattelu: Camilo Triana haluaisi jäädä AC Ouluun
