Pikkuhuuhkajilla edessä tärkeä karsintapeli – Mika Lehkosuo kertoi, miten Kosovo kaatuu
Pikkuhuuhkajat pelaa tiistaina kalenterivuoden viimeisen ottelunsa.
Mika Lehkosuon miehistö isännöi Turussa pelattavassa EM-karsintaottelussa Kosovoa.
Pikkuhuuhkajien karsintaurakka on lähtenyt hienosti käyntiin – niin tulosten kuin peliesityksien merkeissä. Neljästä ottelusta tuloksena on kolme voittoa ja karsintalohkon toinen sija.
Pikkuhuuhkajat koki ainoan pistemenetyksen hävittyään vieraskentällä Espanjalle 1-2, vaikka oli loppuhetkille saakka kiinni sensaatiomaisessa vierasvoitossa.
Marraskuun maajoukkueikkuna käynnistyi komealla 2-0-kotivoitolla Romaniasta. Otto Ruoppi ja Matias Siltanen viimeistelivät Pikkuhuuhkajien maalit.
Lehkosuo nosti pelin alla Veritaksen tekonurmen merkityksen esiin.
– Romania-pelissä me prässäsimme erittäin hyvin ylhäällä, kahdella eri rakenteella – emme antaneet Romanialle aikaa organisoida heidän pallollista tekemistään.
– Myös Kosovo-pelissä on tärkeää pystyä käynnistämään prässejä nopeasti – kaikkien pelaajiemme pitää olla prässissä mukana. Pallollisen vastustajan prässääminen on tärkeää varsinkin, kun vastustajat eivät ole tottuneet tekonurmialustaamme, Lehkosuo totesi Palloliitolle.
– Näissä EM-karsinnoissa Kosovo on ollut erikoistilanteissa hyvä ja tehnyt paljon maaleja erityisesti niiden jatkotilanteista. Siksi meillä on ollut otteluun valmistautuessa erityinen painotus erikoistilanteissa.
Pikkuhuuhkajien ja Kosovon välinen EM-karsintaottelu käynnistyy klo 18.30. Yle Areena näyttää pelin.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- L’Équipe: Rayan Cherki kiukutteli läpi MM-kisojen – massiivinen asenneongelma
- Hupaisa käänne: Espanja editoi Donald Trumpin ulos mestaruuskuvasta
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Belgian maajoukkueen päävalmentaja vaihtuu