Kamerun nimesi Afrikan-kisoihin kaksi kokoonpanoa – Mitä kummaa oikein tapahtuu?
Kamerunin pakka on sekaisin Afrikan-mestaruuskisojen alla. Asemaltaan kiistanalainen päävalmentaja Marc Brys on nimennyt eri kokoonpanon kuin maan jalkapalloliitto.
Liitto korvasi Brysin kamerunilaisella David Pagoulla aiemmin tässä kuussa, eli melkein heti sen jälkeen, kun Samuel Eto’o oli varmistanut jatkokautensa liiton puheenjohtajana. Virallinen selityksen mukaan Brys sai lähteä, kun Kamerun ei päässyt kesän MM-kilpailuihin. Potkuihin on kuitenkin löytynyt toinenkin syy.
Brysin ja Pagoun kokoonpanot eroavat toisistaan siten, että Brys ottaisi kisoihin mukaan maalivahti André Onanan ja hyökkääjä Vincent Aboubakarin, 33.
The Sunin mukaan uuden päävalmentajan päätöksiä on ohjaillut Eto’o, joka yrittää vain säilyttää asemansa maan historian parhaana maalintekijänä.

– Eto’on tavoitteena on aina ollut saada minut ulos niin nopeasti kuin mahdollista, Brys kertoi VTM Nieuwsille.
– Eto’o oli jättänyt avainpelaajia ja johtavia [pelaajia] ulos kokoonpanosta. Hänhän oli tietysti päättänyt valinnoista. Miten voi mennä Afrikan-mestaruuskisoihin ilman maailmanluokan maalivahtia? Tai ilman Aboubakaria?
– Se on uskomatonta, mutta ei oikeastaan yllätä minua. [Eto’o] – – on narsisti ja pitää itseään parhaana.
Belgialainen Brys kertoi TV5 Monden haastattelussa, että hän suostuu luopumaan päävalmentajan paikasta vasta, kun hän kuulee irtisanomisesta Kamerunin urheiluministeriöltä. Brysin mukaan se on hänen työnantajansa, ei suinkaan maan jalkapalloliitto.
– Tämä ei ole neuvoteltavissa. Näin [asiat on hoidettu] Kamerunissa vähintään 30 vuotta, Brys paalutti.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus