Siis kuka? Kamerun luottaa pelaajaan Brasilian vitosdivarista – nimimiehet jäivät rannalle
Kamerunin miesten pelaajavalinnat Afrikan-mestaruusturnaukseen ovat synnyttäneet paljon keskustelua. Uutisoimme aiemmin, että maajoukkue on nimennyt periaatteessa kaksi kokoonpanoa, joista vain toisen takana Kamerunin jalkapalloliitto seisoo.
Tästä kokoonpanosta puuttuvat muun muassa kokenut maalihai Eric-Maxim Choupo-Moting sekä maajoukkueen pitkäaikainen ykkösvahti André Onana ja kapteeni Vincent Aboubakar, 33.
Suursiivous on herättänyt kysymyksiä, millä perustein Kamerunin valmentajat tekevät pelaajavalintojaan.
Onana pelaa tätä nykyä Turkissa ja Trabzonsporissa lainalla suurseura Manchester Unitedista. Qatarin MM-kisoissa sykähdyttänyt Aboubakar puolestaan on maansa kaikkien aikojen toiseksi paras maalintekijä.
Onanan ja Aboubakarin varastaessa otsikot vähemmälle huomiolle on jäänyt Arnaud Mael Kamdemin pääsy kisakoneeseen. Kamdemilla ei ole edes englannin- saati sitten suomenkielistä Wikipedia-sivua. 25-vuotias puolustava keskikenttäpelaaja edustaa seuratasolla Sport Sinopia.
Joukkue on muille paitsi Sinopin asukkaille ennestään tuntematon. Se kilpailee Brasiliassa Mato Grosson osavaltion paikallissarjassa, joka vastaa valtakunnallisesti kuudenneksi korkeinta tasoa. Teoriassa brasilialainen jalkapallopyramidi loppuisi kolmosdivariin eli Série D:hen.
Kamdem astuu Kamerunin miehistössä loukkaantuneen Brice Ambinan (Vålerenga) tilalle. Lehtitietojen mukaan maajoukkueen uusi päävalmentaja David Pagou tuntee Kamdemin entuudestaan, minkä ansiosta hän myös luottaa pelaajan osaamiseen.
Kamerunin kisaurakka Afrikan-mestaruusturnauksessa alkaa jouluaattona ottelulla Gabonia vastaan.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”