TPS hankki espanjalaispelaajan: ”Niitä ominaisuuksia, joita tarvitaan”
Turun Palloseura on tehnyt uuden pelaajahankinnan.
25-vuotias Pau Juvanteny siirtyy TPS:ään Ykkösliigaa pelaavasta PK-35:stä. Sopimus on 1+1-vuotinen.
Espanjalainen Juvanteny on kotimaansa Llagosteran kasvatti. Hän siirtyi Suomeen viime kesänä ja pelasi 12 Ykkösliigan ottelua. Juvantenyn sopimus olisi kattanut vielä ensi kauden, mutta osapuolet pääsivät sopuun siirrosta niin ettei TPS maksa PK-35:lle siirtokorvausta.
– Pau on tuttu pelaaja jo viime kaudelta Ykkösliigasta ja päävalmentajamme Ivan Piñol on hänen edesottamuksiaan seurannut jo aikanaan Espanjassa, joten Paun osalta tiedetään mitä saadaan, TPS:n urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläinen sanoi seuran tiedotteessa.
– Näemme Paussa juuri niitä ominaisuuksia, joita meidän pelissämme tarvitaan. Paulla on hyvät pallolliset taidot, minkä lisäksi hän menee aggressiivisesti tilanteisiin ja on kova tekemään töitä.
– On tärkeää, että joukkueessa on monipuolisia pelaajia, jotka voivat tarpeen mukaan pelata useampaa paikkaa. Pau sijoittuu lähtökohtaisesti meillä keskikentälle puolustavaan rooliin.
Juvanteny kykenee tarvittaessa operoimaan myös laitapuolustajana ja topparina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”

- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu