Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
OULUNKYLÄ.
Álex Craninx, 30, aloittaa toisen kautensa IF Gnistanissa.
Espanjalaismaalivahti siirtyi vuosi sitten vapaana agenttina Gnistanin tolppien väliin.
Etelä-Espanjassa nuoruutensa viettänyt Craninx pelasi koko viime kauden Gnistanin ykkösmaalivahtina.
Lähes kaksimetrinen veräjänvartija sai tililleen 29 ottelua, piti kuusi nollapeliä Veikkausliigassa ja kuului Gnistan-luotsi Jussi Leppälahden ehdottomiin luottopelaajiin.
Gnistan käytti viime syksynä Craninxin sopimuksessa olleen option, ja maalivahti nähdään tälläkin kaudella Oulunkylässä.
SuomiFutis-sivusto haastatteli Craninxia viime viikolla.
Craninx kertoi laajassa haastattelussa mielipiteensä muun muassa Veikkausliigasta, Gnistanin pelitavasta, alkavan kauden tavoitteista ja siitä, miten hän muuttaisi liigacupia.
Craninx oli noin puolitoista vuotta pelaamatta otteluakaan ennen siirtoaan Gnistaniin.
Craninx kuntoutti vakavaa polvivammaansa Madridissa, ja siinä sivussa sopimus paikallisen Fuenlabradan kanssa oli päättynyt. Uuden työnantajan löytäminen ei ollut helppoa.
– Tuollaisen loukkaantumisen jälkeen on aina vaikeaa löytää uutta seuraa. Tai jotain sellaista, mikä tuntuisi sinusta oikealta. Odotin oikeanlaista tarjousta, mutten saanut sellaista, mikä motivoisi tai kiinnostaisi minua. Silloin päätin odottaa, ja lopulta agenttini kautta sain tietää Gnistanin kiinnostuksesta.
– Päätimme vaimoni kanssa tulla tänne, koska halusimme poistua Espanjasta. Koin oloni aliarvostetuksi Espanjassa. Minuun ei enää luotettu.
– Halusimme uuden haasteen ja samalla tutustua uuteen maahan. Kyse oli kuitenkin pääsarjasta ja sellaisesta seurasta, joka haluaa kasvaa suuremmaksi, Craninx muistutti.
Urallaan Espanjan lisäksi Norjassa, Alankomaissa ja Belgiassa pelannut Craninx on sopeutunut hyvin Suomeen.
– Pidän Suomesta todella paljon, koska täällä kaikki toimii hyvin. Esimerkiksi julkinen liikenne. Kaikki on todella turvallista. Vaimoni löysi nopeasti töitä ja on todella onnellinen. Suomi on hyvin turvallinen ja rauhallinen maa.
– Tämä on hyvä paikka olla rauhassa ja onnellisena. Tarvitsin juuri sitä. Halusin olla taas onnellinen pelikentillä, ja tämä seura antoi minulle siihen mahdollisuuden, maalivahti kiitteli.
Craninx kokee saaneensa luottamusta niin Leppälahdelta kuin koko valmennustiimiltä. Craninx nosti esiin Gnistanin maalivahtivalmentaja Marko Frantsin.
– Valmennustiimi luotti minuun ja he tukivat minua paljon. Koen kehittyneeni viime kaudella paljon saamani tuen ja korkean vaatimustason vuoksi. Nostan esiin varsinkin Frantsin. Hän panosti paljon aikaa minun kehittämiseen, ja lopulta pääsin parhaalle tasolleni.
Craninx vaikuttui Leppälahden intohimosta jalkapalloa kohtaan
Craninx on nähnyt urallaan useita erilaisia jalkapallokulttuureja.
Real Madridin organisaatiossa vuodet 2011-17 viettänyt maalivahti on voittanut muun muassa kahdesti Norjan mestaruuden Moldessa.
Craninx pitää Veikkausliigaa laadukkaana sarjana. Craninxin mukaan sarjassa pelataan intensiivistä jalkapalloa.
– Veikkausliiga ei ole järin tunnettu sarja, mutta mielestäni täällä on korkea taso ja joukkueet pelaavat hyvää jalkapalloa. Veikkausliigassa on paljon hyviä pelaajia, jotka haluavat kehittyä vielä paremmiksi. Täällä kaikki pelaajat ovat kunnianhimoisia ja haluavat kehittyä.
– Pidän siitä, että täällä on kunnianhimoa. Jos ihmiset ajattelevat, ettei Suomessa pelata jalkapalloa, niin se on valhe. Täällä on paljon laatua ja intensiteettiä.
– Suomessa peli on fyysistä, mutta myös laadukasta, ja esimerkiksi meillä on joukkueessamme Roman Eremenkon kaltainen pelaaja, ja voin suoraan sanoa, etten ole koskaan pelannut yhtä hyvän pelaajan kanssa. Eremenkon taitotaso on jotain uskomatonta.
Kotimaassaan Espanjassa pitkälti kolmannella sarjatasolla pelannut Craninx kokee, että Suomessa peli perustuu enemmän nopeuteen, suoraviivaisuuteen ja fyysisyyteen kuin Espanjassa.
– Esimerkiksi Espanjassa pelataan paljon taktisempaa jalkapalloa kuin täällä. Peli perustuu paljon enemmän siihen, että kontrolloidaan peliä pallonhallinnan kautta.
– Mielestäni Veikkausliiga on nopeampi sarja. Täällä kaikki joukkueet haluavat edetä nopeammin vastustajan boksiin. Täällä peli ei ole niin vahvassa kontrollissa, mutta samaan aikaan valmentajat haluavat jatkuvasti tuoda peliin hieman lisää pallonhallintaa ja kontrollia.
– Mielestäni Veikkausliiga kehittyy huomattavasti niin teknisesti kuin taktisestikin, mutta luonnollisesti tätä ei voi verrata maailman parhaimpiin sarjoihin.
Craninx muistutti, että tekonurmialusta vaikuttaa huomattavasti pelin tempoon.
– Ehkä pelin tempo on vähän hitaampaa, mutta toisaalta pelaamme tekonurmilla. Tekonurmet ovat paljon hitaampia kuin aidot nurmikentät. Nämä ovat pieniä juttuja, mutta vaikuttavat siihen, että peli on nopeampaa. Jos mietitään vaikka juuri kasteltua nurmikenttää, niin pallo liikkuu paljon nopeammin.
– Siksi voi vaikuttaa siltä, että muissa sarjoissa tempo on kovempaa, mutta jos katsot täällä pelaajiemme sports trackereita, niin juoksemme yhtä paljon kuin Valioliigan tai La Ligan pelaajat. Numerot ovat samanlaisia. Kehitymme fyysisellä puolella.

Craninx on työskennellyt noin puolentoista vuoden ajan Leppälahden alaisuudessa.
Craninx arvostaa valmentajaansa, ja on vaikuttunut varsinkin siitä, miten intohimoisesti Leppälahti suhtautuu jalkapalloon. Craninxin mielestä jalkapallo on kuin pakkomielle Leppälahdelle.
– Mielestäni hän on loistava valmentaja. Leppälahti on todella intohimoinen työnsä suhteen. Hän rakastaa sitä, mitä hän tekee. Jalkapallo on hänen elämänsä. Mielestäni pelaajalle on todella hienoa päästä tekemään töitä tällaisen ihmisen kanssa, joka on niin päättäväinen.
– Mielestäni Leppälahti on osoittanut pystyvänsä kehittämään jokaista pelaajaa, joka on pelannut hänen alaisuudessaan Gnistanissa. Mistä se johtuu? Mielestäni siitä, että jalkapallo on hänelle pakkomielle.
– Meillä on joka päivä videopalavereita. Olen pelannut monissa sarjoissa, enkä ole koskaan aiemmin nähnyt, että joukkueen jokaisia harjoituksia kuvattaisiin. Leppälahti katsoo kaikki harjoitukset ja löytää jokaisesta jotain parannettavaa.
– Rakastan tuollaista, koska jalkapallo on myös minun elämäni ja olen todella ammattimainen, joten tällaisten ihmisten kanssa työskentely auttaa paljon. Se auttaa sinua ymmärtämään monia asioita jalkapallosta. Minulle on etuoikeus työskennellä hänen kanssaan.
– Leppälahti suutahtaa silloin tällöin, mutta se on normaalia, ja pidämme siitä, koska kyse on intohimoisesta valmentajasta, Craninx naurahti.
– Leppälahdesta voi tulla Suomen tasolla huippuvalmentaja ja kuka tietää, jos hän voisi päästä myös ulkomaille. Kyse on nuoresta valmentajasta, ja 39-vuotiaana hänellä on loistava ura edessään.
Leppälahden Gnistan on tullut tunnetuksi varsin poikkeuksellisesta pelitavastaan Veikkausliigassa.
Gnistanin prässipelaaminen on hienoa seurattavaa. Pallottomassa vaiheessa Gnistan perustaa pelinsä hyvin aggressiiviseen mies miestä vastaan -prässiin, jossa jokainen pelaaja seuraa omaa vastustajaansa siihen asti, kunnes Gnistan onnistuu riistämään pallon itselleen.
Riiston jälkeen Gnistan pyrkii etenemään suoraviivaisesti vastustajan boksiin. Tempoa pidetään korkealla niin pallon kanssa kuin ilmankin, ja Gnistanin pelaajat juoksevatkin pelistä toiseen isoja kilometrejä.
Craninxin mukaan alkavalla kaudella Gnistan haluaa kontrolloida peliä astetta enemmän pallonhallinnan kautta, vaikkei peli edelleenkään perustu suoranaisesti pallonhallintaan.
– Viime kausi lähti vähän heikosti käyntiin, ja sen jälkeen pyrimme pelaamaan vähän suoraviivaisemmin. Voitimme HJK:n, saimme hyviä tuloksia ja pelasimme astetta yksinkertaisempaa jalkapalloa.
– Saimme hyvistä tuloksista itseluottamusta ja sitten yritimmekin pelata vähän enemmän. Alkukaudesta olimme suoraviivaisia, mutta kauden mittaan kehityimme paljon.
– Lisäsimme lukuisia asioita peliimme. Pyrimme rakentamaan peliä alhaalta asti ja pelaamaan vähän vertikaalisemmin. Mielestäni on selvää, että kauden aikana pelimme kehittyi progressiivisesti eteenpäin.
– Tällä kaudella pyrimme jatkamaan samalla tavalla ja dominoimaan peliä pallon kanssa. Haluamme olla aggressiivisia, tehokkaita, päättäväisiä ja päästä mahdollisimman monta kertaa pallon kanssa vastustajan boksiin. Tavoittelemme sitä, että kontrolloimme peliä enemmän kuin vastustaja, Craninx summasi.
Craninxin mielestä liigacup tarvitsee muutoksia
Gnistanin harjoituskausi käynnistyi joulukuun alussa.
Joukkue harjoitteli tuolloin muutaman viikon ennen joululomaa. Pelaajat palasivat takaisin sorvin ääreen tammikuun alussa.
Craninx ei ole järin mielissään Suomen kuukausikaupalla kestävästä harjoituskaudesta.
Craninx on sitä mieltä, että asia helpottuisi huomattavasti, jos talvella pelattavasta liigacupista tehtäisiin selvästi virallisempi ja tosissaan otettava kilpailu. Liigajoukkueet voisivat siten pelata läpi talven tärkeitä ja panoksellisia pelejä.
– Kausi alkaa vasta huhtikuussa. Mielestäni harjoituskausi on aika pitkä, koska vieläkin on pari viikkoa kauden alkuun. Toki saimme mahdollisuuden pelata liigacupia, mutta sitä ei oikein oteta tosissaan Suomessa.
– Se on virallinen kilpailu, vaikkei se periaatteessa olekaan virallinen. Se otetaan vain osana harjoituskautta.
– Mielestäni olisi hienoa, että siitä tehtäisiin ikään kuin talvisarja. Liigacup voitaisiin aloittaa vähän myöhemmin, kun joukkueet ovat rakennettu valmiimmaksi. Jotain pitäisi tehdä, että siitä saataisiin virallisempi, kiinnostavampi ja tärkeämpi. Esimerkiksi kiellettäisiin testipelaajien käyttäminen.
– Esimerkiksi minä sain kolmen pelin pelikiellon viime kauden viimeisessä liigaottelussa. Sain punaisen kortin rikottuani alimpana pelaajana. Aluksi sain kahden ottelun pelikiellon, mutta sitten kuulinkin, että se nostettiin kolmeen peliin.
– Miettikää nyt sitä, että saan marraskuussa punaisen kortin, kausi alkaa huhtikuussa, enkä voi pelata kolmessa ensimmäisessä ottelussa. En voi pelata toukokuun alkuun mennessä peliäkään. Jos liigacup olisi virallinen kilpailu, olisi pelikieltoni päättynyt jo.
– Fyysisesti saat itsesi täydelliseen kuntoon huhtikuuhun mennessä. Joukkueilla on hyvin selvät ideat pelitavoistaan, mutta kyllä tämä vähän pitkästyttää, Craninx totesi viitaten pitkään harjoituskauteen.
Gnistan saavutti viime kaudella tavoitteensa sijoituttuaan runkosarjassa kuudenneksi, joka takasi seuralle paikan ylemmästä loppusarjasta.
Craninxin mukaan tällä kaudella joukkueen on menestyttävä ylemmässä loppusarjassa selvästi paremmin kuin viime syksynä.
– Seuralla on hyvin selvät tavoitteet, koska olemme kunnianhimoisia ja haluamme kehittyä. Viime kaudella tavoite oli päästä kuuden joukkoon ja saavutimme sen. Teimme seurahistoriaa.
– Tällä kaudella kyse on pakosta. Meidän on päästävä ylempään loppusarjaan. Sen suhteen ei ole vaihtoehtoja. Sinne mennään tai mennään. Kyse ei ole edes tavoitteesta, vaan se on yksinkertaisesti saavutettava.
– Meidän on kilpailtava ylemmässä loppusarjassa paremmin kuin viime kaudella. Viime syksynä emme saaneet ylemmässä loppusarjassa haluamaamme pistemäärää.
– Kilpailimme joka pelissä ja mukaan mahtui hyviäkin pelejä, mutta menetimme aivan liikaa pisteitä. Tällä kaudella haluamme olla paljon tasaisempia heti ensimmäisestä ottelusta lähtien.

Craninx joutuu taistelemaan toden teolla ykkösvahdin paikasta Gnistanissa.
Gnistan hankki hiljattain Ramilson Almeidan maalivahtiosastolleen, ja tällä hetkellä Craninx, Almeida ja Oskar Lyberopoulos muodostavat joukkueen maalivahtikolmikon.
Craninx kehuu kilpakumppaneitaan, mutta samalla muistuttaa haluavansa luonnollisesti jatkaa Gnistanin pelaavana maalivahtina.
– Meillä on terve kilpailutilanne. Meidän on taisteltava sen eteen, jotta olemme joka päivä entistä parempia. Sitten valmentaja päättää, kuka pelaa. Veskarin pelipaikka on vähän erityisempi kuin kaikki muut paikat.
– On tärkeää, että meillä on hyvä kilpailutilanne, jottei kukaan voi ottaa iisisti. Oskar on nuori kaveri, joka haluaa kehittyä. Ramilson tuli tänne hiljattain. Hän on osoittanut olevansa hyvä jätkä, joka haluaa tehdä töitä ja oppia.
– Haluan osoittaa jatkossakin, kuka olen. Pelasin hyvän viime kauden ja nyt haluan pelata vielä paremmin. Haluan olla tasaisempi. Jos viime kaudella pidin kuusi nollapeliä, nyt haluan pitää kymmenen nollaa.
– Viime kausi oli minulle ensimmäinen sen jälkeen, kun olin puolitoista vuotta pelaamatta. Tunsin itseni peli peliltä paremmaksi ja kausi oli nousujohteinen. Minulla on nyt enemmän itseluottamusta.
Gnistanin kausi pyörähtää käyntiin lauantaina 4. huhtikuuta, kun se isännöi sarja-avauksessaan AC Oulua.
Tuukka Ikkeläjärvi
LISÄÄ HAASTATTELUITA
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Tähdenlento sammui – Bodø/Glimt murtui vieraskentällä
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Mestarien liigan sensaatiojoukkueella mahdollisuus tehdä historiaa