HJK löylytti Gnistania – Jussi Leppälahti puuskahti: ”Aivan massiivisia ongelmia”
HJK otti 3–0-voiton vieraskentältä Gnistania vastaan Veikkausliigan lauantain ensimmäisessä ottelussa.
Teemu Pukki iski Klubille kaksi maalia ja Mihailo Bogićević vastasi kolmannesta. Ensimmäisensä Pukki viimeisteli tarkasti avauspuolikkaan lopulla ja toisensa hän sai 52. minuutilla läpiajosta. Bogićević niittasi puskun kulmapotkutilanteesta sisään.
– Tosi paljon piti tehdä töitä voiton eteen tänään. Oli paljon erilaisia jaksoja, aloitimme ihan ookoo, HJK:n päävalmentaja Joonas Rantanen kommentoi pelin jälkeen Ruudun lähetyksessä.
HJK palasi voittojen tielle. Se kaatoi avausottelussaan SJK:n, mutta hävisi AC Oululle. Saldona on kaksi voittoa kolmesta pelistä.
– 2–0-maalin jälkeen peli oli hyvin näpeissä ja kontrollissa. On asioita, joita voimme vielä parantaa, mutta olen tosi tyytyväinen, Rantanen jatkoi.
Paljon pohdittavaa
Gnistanille alkukausi on ollut vaikea. Joukkue on hävinnyt kaikki kolme peliään ja maaliero on –8 (1–9).
– Vähän sama tarina kuin kahdessa ensimmäisessä, että vähän, kun vastustaja hengittää maaliamme kohti, se on maali. Ja meidän pitää tehdä hirveä duuni saadaksemme itse maaleja, Gnistanin luotsi Jussi Leppälahti sadatteli.
Sarjajumbo vierailee Turussa TPS:n luona viikon päästä.
– Aivan massiivisia ongelmia ollut molemmissa bokseissa näissä peleissä. Sitä pitää pohtia, Leppälahti totesi parannuskohteista tv-lähetyksessä.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut

- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa