Etelä-Afrikka putosi MM-kisoista – valmentaja huokaili: ”Kukaan ei usko minua”
Etelä-Afrikan päävalmentaja Hugo Broos myöntää, että joukkueiden välillä oli selkeä ero MM-ottelussa Kanadaa vastaan.
Broosin joukkue putosi MM-kisoista ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, kun Kanada voitti sunnuntaina 1-0 Stephen Eustáquion maalilla, joka syntyi 92. minuutilla.
Päävalmentajan mukaan isoin ero oli pelinopeudessa.
– Minusta meidän täytyy olla rehellisiä. Tänään hävisimme ottelun, koska joukkueestamme puuttui voimaa ja nopeutta, kommentoi Broos Reutersin mukaan.
– Kun vertaan meitä vastustajaan, hävisimme paljon kaksinkamppailuja, ja joukkueemme nopeus – ei vain juoksunopeus, vaan myös suoritusten nopeus – ei ollut samalla tasolla.
– Kun näkee, kuinka nopeasti Kanada pelaa ja rakentelee…Meillä meni päätösten tekemisessä joskus liian kauan.
Valtaosa Broosin valitsemasta kisajoukkueesta pelaa seuratasolla Etelä-Afrikassa, jonka pääsarja ei hänen mukaansa valmista pelaajia tällaisiin peleihin.
– Nämä ovat asioita, joita meidän täytyy kehittää, ja olen sanonut tämän jo monta kertaa Etelä-Afrikassa, mutta kukaan ei usko minua.
– Moderni jalkapallo on enemmän kuin tekniikkaa. Moderni jalkapallo on voimaa ja nopeutta. Jos sinulla ei ole niitä joukkueessasi ja pelaat joukkuetta vastaan, jolla ne ovat – ja se oli Kanadan suuri vahvuus – silloin se on vaikeaa.
Broos sanoi kuitenkin olevansa tyytyväinen joukkueensa suoritukseen turnauksessa. Etelä-Afrikka oli neljättä kertaa mukana MM-kisoissa ja ensimmäistä kertaa pudotuspeleissä.
– Kun katsomme taaksepäin, voimme mielestäni olla erittäin tyytyväisiä siihen, mitä teimme. Siitä on 24 vuotta, kun Etelä-Afrikka viimeksi selviytyi [karsimalla] MM-kisoihin.
– Kaikki toivoivat, mutta vain osa odotti, että meidän pitäisi yltäisimme toiselle kierrokselle.
– Olemme siis pettyneitä, koska halusimme voittaa, ja olisi vaatinut oikeastaan pientä ihmettä, että olisimme päässeet 16 parhaan joukkoon, mutta meidän ei tarvitse olla liian pettyneitä. Se mitä teimme oli hyvää, ja olen hyvin tyytyväinen. Olen erittäin ylpeä joukkueestani.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Carlo Ancelottilla suuri kunnioitus Brasilian MM-vastustajalle: ”Yksi maailman parhaista”
- Saksa ennakkosuosikkina MM-pudotuspeliin – ”Epämukava vastustaja”
- Etelä-Afrikka putosi MM-kisoista – valmentaja huokaili: ”Kukaan ei usko minua”
- Etelä-Korean valmentaja erosi valtavan kritiikkivyöryn alla – presidentti kutsui ”epäpäteväksi”
- Kanadan valmentaja piti hienon puheen pelaajilleen: ”Te olette sankareita”
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Granit Xhaka neuvottelee siirrosta Valioliigan suurseuraan
