IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
Roberth Björknesjö on Veikkausliiga-seura IFK Mariehamnin uusi päävalmentaja.
Ahvenanmaalaiset pitivät tiedotustilaisuuden sunnuntaina, ja uusi luotsi tapaa joukkueen heti ollen mukana jo sunnuntain treeneissä.
Aiempi päävalmentaja Gary Williams jätti IFK Mariehamnin toukokuun lopulla. Joukkue on parhaillaan liigassa jumbona, kun yhdeksään peliin ei ole tullut yhtään voittoa. Saldona on neljä tasapelipistettä.
IFK:n toimitusjohtajana ja urheilujohtajana työskentelevä Jimmy Wargh kommentoi Björknesjön palkkausta.
– Olemme olleet ilman päävalmentajaa lähes kaksi viikkoa. Aloitimme uuden päävalmentajan haun käytännössä heti. Meillä oli hyviä ehdokkaita 5–6 ja yhtenä niistä Roberth, johon valinta sitten kohdistui.
Pitkä ura Ruotsissa
Ruotsalainen Björknesjö, 53, ei ole toiminut valmentajana Suomessa aiemmin. Hän on tehnyt pitkän uran Ruotsissa valmentajana eri seuroissa ja urheilujohdossa Brommapojkarnassa.
Viimeisimpänä Björknesjö toimi Östers IF:n päävalmentajana yhdeksän pelin ajan loppuvuonna 2025. Sitä ennen hän toimi Djurgårdenissa väliaikaisena päävalmentajana kahdeksan ottelun ajan kaudella 2024–25.
Samalla kerrottiin, että Wargh jatkaa IFK Mariehamnin apuvalmentajana yhdessä Daniel Sjölundin kanssa. Björknesjö kertoi olevansa innoissaan saamastaan valmennustehtävästä ja kommentoi tiimiään.
– Minulla pitää olla kaksi valmentajaa ja maalivahtivalmentaja. Nyt menemme näin pari kuukautta ja katsomme sitten, miten siitä eteenpäin mennään. Minulle on tärkeää, että pystyn puhumaan kaikkien kanssa päivittäin.
IFK Mariehamnin kausi jatkuu kotipelillä Gnistania vastaan lauantaina.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä