Meksiko jatkoi täydellistä starttiaan MM-kisoissa – Tšekki laulukuoroon
Meksiko jatkoi täydellistä alkuaan MM-kisoissa voittamalla Tšekin varhain torstaina 3-0 viimeisessä lohkopelissään.
Kisaisäntä voitti kaikki kolme lohko-otteluaan ilman, että sen omissa soi kertaakaan. Kolmen pelin jälkeen Meksikon maaliero kisoissa on 6-0.
Tricolorin lohkovoitto oli varmistunut jo ennen lohkon viimeistä kierrosta, joten Meksiko pystyi kierrättämään pelaajiaan Tšekkiä vastaan. Avausmaalista vastasi aloituskentälliseen noussut Mateo Chávez, toisesta Julián Quiñones ja viimeisestä Alvaro Fidalgo.
Meksikon avauksessa pelasi myös 17-vuotias Gilberto Mora, josta tuli kuudenneksi nuorin avauskokoonpanon pelaaja MM-kisoissa koskaan.
Ottelussa nähtiin hieno hetki, kun Meksikon varamaalivahti, 40-vuotias Guillermo Ochoa, pääsi vaihdosta kentälle 78. minuutilla. Konkarivahti sai raikuvat aplodit astellessaan viheriölle kuudennessa MM-turnauksessaan. Ochoa on Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin ohella ainoa pelaaja, joka on ollut mukana kuusissa MM-kisoissa, joskin hän on päässyt kentälle vain neljässä turnauksessa.
Tšekille torstain tulos merkitsi putoamista MM-kisoista.
A-lohkosta kakkosena jatkoon eteni Etelä-Afrikka, joka kaatoi viimeisessä lohkopelissään Etelä-Korean Thapelo Masekon maalilla 1-0. Kyseessä on ensimmäinen kerta ikinä, kun Etelä-Afrikka menee MM-kisoissa pudotuspeleihin.
Kolme pistettä kerännyt Etelä-Korea joutuu vielä jännittämään, eteneekö se parhaiden lohkokolmosten joukossa jatkoon.
Meksiko kohtaa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella jonkin parhaista lohkokolmosista ja Etelä-Afrikka saa vastaansa Kanadan.
MM-kisat, lohko A
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | 3 | 3 | 0 | 0 | 6-0 | 9 | |
| 2 | 3 | 1 | 1 | 1 | 2-3 | 4 | |
| 3 | 3 | 1 | 0 | 2 | 2-3 | 3 | |
| 4 | 3 | 0 | 1 | 2 | 2-6 | 1 |
Playoffs
LUE MYÖS
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
