Saksa lähtee lohkoon selvänä ennakkosuosikkina, mutta lohkon ja mahdollisesti koko kisojen paras puolustus löytyy Ecuadorilta. Norsunluurannikko pyrkii ihastuttamaan nuorilla tähdillään ja kisojen ensikertalainen Curaçao lähtee turnaukseen kisahistorian kokeneimmalla valmentajalla.

Saksa Saksa: Euroopan MM-karsintojen A-lohkon voittaja
Curacao Curaçao: CONCACAF:n MM-karsintojen B-lohkon voittaja
Norsunluurannikko Norsunluurannikko: Afrikan MM-karsintojen F-lohkon voittaja
Ecuador Ecuador: Etelä-Amerikan MM-karsintojen toinen

Saksa

Saksa on MM-kisojen kestomenestyjä. Se on nelinkertainen maailmanmestari ja yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä maista MM-kisoissa. 

Siitä huolimatta kaksi viimeisintä MM-lopputurnausta on mennyt sen standardeilla täysin penkin alle.

Saksa jäi poikkeuksellisesti alkulohkoon niin Venäjällä kesällä 2018 kuin Qatarissa loppuvuodesta 2022.

Ero on melkoinen, kun vertaa siihen, että ennen kahta edellistä turnausta Saksa oli päässyt neljä kertaa peräkkäin mitaleille MM-kisoissa. Mukaan mahtui maailmanmestaruus, yksi hopea ja kaksi pronssia.

Saksassa puhaltavat uudet tuulet, sillä joukkueessa on nähty viime vuosina melkoinen nuorennusleikkaus, ja samalla valmentajakin on nuorentunut huomattavasti.

Julian Nagelsmann johdattaa Saksan uransa ensimmäiseen MM-lopputurnaukseen. Nagelsmann on työskennellyt Saksan päävalmentajana lähes kolmen vuoden ajan. 

Uran ensimmäinen arvoturnaus oli tuloksellisesti kohtalainen, kun Saksa putosi EM-puolivälierissä Espanjalle, mutta suoritus kotikisoissa olisi voinut olla paljon parempikin.

Nyt Saksa ei lähde samanlaisten paineiden kanssa kisoihin, sillä se ei kuulu turnauksen suurimpiin voittajasuosikkeihin. Saksa on selvästi lohkonsa paras joukkue, mutta siitä huolimatta välieräpaikkaa voisi pitää jopa ylisuorittamisena.

Joshua Kimmich lukeutuu Saksan A-maajoukkueen luottopelaajiin. Kuva: All Over Press

Saksa lähtee kisoihin ilman viime vuosien runkoaan. Thomas Müllerin, İlkay Gündoğanin ja Toni Kroosin kaltaiset konkarit eivät ole enää mukana kisoissa. Müller ja Gündoğan lopettivat maajoukkueuransa, kun taas Kroos on ollut eläkkeellä jo kahden vuoden ajan. 

Saksa kaipaa kipeästi uusia vastuunkantajia voidakseen palata menestyksen pariin. Yksittäisille pelipaikoille on maailman eliittipelaajia, mutta kokonaisuus jättää toivomisen varaa.

Joshua Kimmich, Florian Wirtz, Jamal Musiala, Manuel Neuer, Jonathan Tah ja Nico Schlotterbeck luovat vahvan pohjan mille tahansa joukkueelle, mutta Saksan taso on tippunut selvästi verrattuna kesään 2014, jolloin maa kruunattiin maailmanmestariksi. Se on näkynyt myös tuloksissa.

Vaikka Saksa ei kuulu MM-kisojen suurimpiin voittajasuosikkeihin, on se silti kykeneväinen etenemään pitkälle ja jopa yllättämään. Nagelsmannin Saksa lähtee kisoihin yhdeksän ottelun voittoputkessa, jonka aikana se on tehnyt vakuuttavat 28 maalia.

Nagelsmannin Saksa pelaa hyökkäysvoittoista jalkapalloa, haluaa ottaa kontrollin itselleen ja pyrkii luomaan monipuolista uhkaa hyökkäyskolmanneksellaan. 

Saksa on pallollisessa vaiheessa hyvin laadukas porukka, joka kykenee murtamaan prässiä ja etenemään nopeasti vastustajan selustaan – monellakin eri tavalla. Muoto muuttuu toistuvasti, kun Saksa pyrkii murtamaan vastustajan blokkia ja löytämään vapaata tilaa boksin edustalta.

Saksa aloittaa kisaurakkansa kohdatessaan Curaçaon. Jatkopaikka varmistunee jo murskavoitolla, minkä jälkeen vastaan asettuvat Norsunluurannikko ja Ecuador. Norsunluurannikko voi luoda Saksaa vastaan uhkaa, kun taas Ecuador laittaa linjat kiinni ja hakee pisteitä selvästi pragmaattisemmalla lähestymistavalla.

Saksalla on kuitenkin eväät voittaa kaikki kolme otteluaan.

Curaçao

Curaçao on ensimmäistä kertaa mukana MM-lopputurnauksessa. 

Piskuinen saarivaltio Etelä-Amerikan edustalla voitti CONCACAF:n karsintalohkonsa ja eteni sensaatiomaisesti kisoihin. Curaçao on historian pienin MM-kisoihin osallistunut maa.

Kuudesta karsintaottelusta tuloksena oli kolme voittoa ja kolme tasapeliä, eli maa pelasi tappiottomat karsinnat ensimmäistä kertaa koskaan.

Curaçao lähtee kisoihin luonnollisesti varsin heikolla pelaajamateriaalilla, mutta joukkue ei ole suinkaan niin luokaton kuin monet olettavat. 

Lähes puolet joukkueen pelaajista pelaa ammatikseen Hollannissa. Mukaan mahtuu Eredivisien ehdottomia runkopelaajia ja muutama Englannin Mestaruussarjassa pelaava pelaaja. 

Huuhkajista tutun Casper Terhon joukkuetoveri Shurandy Sambo kellotti tällä kaudella isoja minuutteja Sparta Rotterdamissa, Tyrese Noslin lukeutui Telstarin avainpelaajiin ja toppari Armando Obispo sai varsin mukavasti peliaikaa PSV:ssä. 

Curaçaon avauskokoonpano muodostuu pitkälti laadukkaissa eurooppalaisissa sarjoissa pelaavista pelaajista, eikä kyse ole tasollisesti suinkaan täydestä heittopussista, vaikka se on selvästi lohkonsa heikoin joukkue.

Alkavat MM-kisat ovat valmentajalegenda Dick Advocaatille jo uran kolmannet. Kuva: All Over Press

Penkin päästä löytyy todellinen konkarivalmentaja. Dick Advocaat, 78, on työskennellyt Curaçaon päävalmentajana kahden ja puolen vuoden ajan, ja johdatti maan välittömästi MM-lopputurnaukseen. 

Mittavalla urallaan lukuisia suurseuroja valmentanut Advocaat tekee pian ennätyksen, sillä hänestä tulee kisahistorian vanhin valmentaja, kun Curaçao pelaa ensimmäisen kisaottelunsa Saksaa vastaan. Kyseessä on Advocaatille jo kolmas MM-lopputurnaus. Hän valmensi Hollantia kesän 1994 kisoissa ja Etelä-Koreaa 12 vuotta myöhemmin Saksassa pelatuissa kisoissa.

Advocaat tiedostaa, millaisia haasteita Curaçao kohtaa alkulohkossaan. 

Curaçao on materiaaliltaan selvästi muita heikompi joukkue ja lähtee pragmaattisella lähestymistavalla otteluihinsa. Advocaat peluuttanee todennäköisesti viiden puolustajan linjaa, pyrkii jäädyttämään vastustajan pelin ja iskemään riistojen jälkeen mahdollisimman nopeasti vastaan.

Ideat ovat selvät, mutta eri asia on, miten hyvin ne toimivat Saksan, Ecuadorin ja Norsunluurannikon kaltaisia huippujoukkueita vastaan.

Curaçao pääsee kisoihin täysin paineettomassa tilassa. Kukaan ei odota siltä mitään, ja se arvottiin niin vaikeaan lohkoon, että pistetilin avaaminen vaatisi melkoista ihmettä. Paineitta pelaaminen voi parhaassa tapauksessa johtaa odotettua positiivisempaan lopputulokseen – mikä se sitten onkaan Curaçaon kohdalla.

Norsunluurannikko

Norsunluurannikko palaa MM-viheriölle 12 vuoden tauon jälkeen. 

Norsunluurannikko nähtiin edellisen kerran MM-kisoissa kesällä 2014. Tuolloin se jäi lohkossaan kolmanneksi, eikä edennyt jatkopeleihin. 

Joukkueesta löytyi Didier Drogban, Yaya Tourén ja Salomon Kaloun kaltaisia tähtiä, jotka ovat sittemmin lopettaneet mittavat pelaajauransa. 

Norsunluurannikon maajoukkue on luonnollisesti mennyt täysin uuteen uskoon edellisten kisojen jälkeen, ja se lähtee turnaukseen täysin ilman MM-kokemusta. Yksikään joukkueeseen nimetty pelaaja ei ole aiemmin pelannut MM-kisoissa.

Emerse Faén valmentama Norsunluurannikko eteni kesän kisoihin pelattuaan vahvat MM-karsinnat. 

Kymmenestä karsintaottelusta tuloksena oli kahdeksan voittoa, 25 pistettä ja Afrikan MM-karsintojen F-lohkon kärkipaikka. Norsunluurannikko taisteli läpi karsinnat Gabonin kanssa lohkovoitosta. Gabon jäi lopulta vain pisteen päähän Norsunluurannikosta.

Reilut kaksi vuotta sitten Afrikan mestariksi kruunattu Norsunluurannikko tekee vahvasti uutta tulemista. 

Kisajoukkue on täynnä toinen toistaan parempia huippusarjojen pelaajia. Suurin tähtiloisto löytyy hyökkäyspäästä, mutta myös keskikentältä ja puolustuksesta löytyy mielenkiintoisia nimiä. 

Evan Ndicka johtaa kunnossa ollessaan Norsunluurannikon keskuspuolustusta. Vierelle voi laittaa muun muassa Sportingin Ousmane Diomanden, Galatasarayn Wilfried Singon tai Atalantan Odilon Kossounoun. Strasbourgin Guéla Doué on ilmiselvä valinta oikeaksi laitapuolustajaksi.

Muun muassa Franck Kessié ja Ibrahim Sangaré tuovat kaksinkamppailuvoimaa ja työmoraalia keskikentän keskustaan. RB Leipzigin teinitähti Yan Diomande, Manchester Unitedin Amad Diallo, Villarrealin Nicolas Pépé ja Internazionalen Ange-Yoan Bonny tuovat takuuvarmaa tulivoimaa hyökkäykseen. 

Emerse Faé johdattaa Norsunluurannikon pitkästä aikaa MM-kisoihin. Kuva: All Over Press

Faélta löytyy lukuisia laadukkaita vaihtoehtoja hyökkäykseensä ja ennen kisoja onkin pitkälti mahdotonta sanoa, ketkä hyökkääjät löytyvät Faén avauskokoonpanosta avauspelissä.

Faén Norsunluurannikko tunnetaan aktiivisesti hyökkäävänä joukkueena, joka todellakin kykenee maalintekoon pitkälti mitä tahansa vastustajaa vastaan. Laitahyökkääjät luovat nopeudellaan jatkuvaa uhkaa selustaan, ja Norsunluurannikko on riiston jälkeen hyvin vaarallinen joukkue.

Puolustus on vakuuttanut viime aikoina ja Norsunluurannikko on löytänyt pitkään etsimänsä stabiiliuden peliinsä. Sillä ei ole tällä hetkellä sen suurempia ongelmia niin puolustus- kuin hyökkäämispelaamisessakaan, ja se pääsee haastamaan vastustajat parhaassa vireessään.

Norsunluurannikko taistelee Ecuadorin kanssa tasaisesti lohkon kakkospaikasta. Ecuador asettaa eteen valtavan haasteen, mutta Norsunluurannikko on osoittanut kykenevänsä kaatamaan laadukkaita joukkueita. Se nähtiin kisojen alla, kun se kaatoi kisojen suurimman mestarisuosikin Ranskan 2-1.

Ecuador

Ecuador on yksi koko kisojen kiinnostavimmista joukkueista. 

Sitä ei moni uskoisi, mutta Ecuadorin huippulaadukas puolustus vetää vertoja käytännössä mille tahansa joukkueelle MM-kisoissa. 

Se on paljon sanottu varsin tuntemattomasta maajoukkueesta, joka ei paistattele otsikoissa, ja on saanut kaikessa rauhassa valmistautua MM-lopputurnaukseen.

Ecuador pelasi loistavat karsinnat. Ecuador sijoittui Etelä-Amerikan kivikovissa MM-karsinnoissa sensaatiomaisesti toiseksi kerättyään 18 ottelusta 29 pistettä. 

Ecuador hävisi vain kahdesti ja pelasi tulosten valossa historiansa parhaat karsinnat. 

Mukaan mahtui muun muassa voitto Argentiinasta ja vierasvoitto Kolumbiasta. Ecuador päästi 18 karsintaotteluun yhteensä vain viisi maalia ja piti peräti 13 nollapeliä. Sen puolustus oli ylivoimaisesti koko karsintojen paras. 

MM-kisapaikka varmistui kaksi kierrosta ennen karsintojen päättymistä. Se on kova saavutus, kun ottaa huomioon, ettei MM-kisoihin pääseminen ole Ecuadorille suinkaan arkipäivää.

Sebastián Beccacece on tehnyt loistavaa työtä Ecuadorin peräsimessä. Kuva: All Over Press

Ecuadorin jalkapalloliitto palkkasi Sebastián Beccacecen päävalmentajaksi kesällä 2024. Beccacecen alaisuudessa Ecuadorin peliä on viety huomattavasti puolustavampaan suuntaan.

Beccacecen Ecuador puolustaa tiiviissä ja matalassa blokissa, ei anna vastustajille ollenkaan tilaa, osaa olla tarpeeksi ärsyttävä vastustajilleen ja lisäksi käyttää riistojen jälkeen nopeuttaan hyväkseen lähtiessään vastahyökkäyksiin. 

Beccacecen Ecuador on prototyyppi joukkueesta, jolla on valmentajanaan resultadismo-aatteen valmentaja. Ecuador tekee kaikkensa saadakseen haluamansa lopputuloksen. 

Vain lopputuloksella on merkitystä. Ei sillä, mitä neutraalit katsojat ajattelevat joukkueen pelitavasta. Se on samantekevää, sillä Ecuador ei pelaa miellyttääkseen neutraaleja katsojia, vaan tuodakseen omalle kansalleen voittoja. Sitä se tekee tällä hetkellä selvästi paremmin kuin muut saman koko- ja laatuluokan maajoukkueet.

Vaikka Beccacecen alaisuudessa Ecuador on pelannut tulosten valossa loistavasti, on luotsi saanut osakseen kritiikkiä ecuadorilaismediassa. Paikallismedia on antanut Beccacecelle täyslaidallisen siitä, miten luotsi ei luota Ecuadorin pääsarjassa pelaaviin pelaajiin. Beccacece nimesi kisajoukkueeseensa vain kaksi Ecuadorissa pelaavaa pelaajaa.

Sinänsä Ecuadorin joukkueesta löytyy maailmanluokan pelaajia.

PSG:n Willian Pacho ja Arsenalin Piero Hincapié muodostavat yhden koko turnauksen parhaimmista topparikaksikoista. Nähtäväksi jää, pelaako Hincapié laitapuolustajana, jotta Beccacece voi nostaa Club Bruggen Joel Ordóñezin Pachon topparipariksi. AC Milanin Pervis Estupiñán luutii vasempana laitapuolustajana.

Keskikentän keskustassa Chelsean Moisés Caicedo on todella tärkeässä roolissa. Caicedo on pallottomassa vaiheessa yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista. Caicedo puolustaa isoja tiloja, riistää palloja ja lisäksi ohjaa joukkuepelaajiaan sijoittumaan oikein peittääkseen mahdollisimman paljon syöttösuuntia.

Kärjestä löytyy ikoninen Enner Valencia. 36-vuotias hyökkääjä ei välttämättä ole Beccacecen ykkösvaihtoehto piikkiin, mutta Valencia on osoittanut olevansa maajoukkueessa edelleen laadukas ja luotettava maalintekijä. Ecuadorin kapteeninakin toiminut Valencia nähdään varmuudella avauksessa ainakin jossain lohkopelissä.

Jos ja kun Ecuadorin puolustus pitää pintansa kisoissakin, on sillä kaikki edellytykset edetä lohkosta jatkoon. Harva joukkue haluaisi kohdata pudotuspeleissä Ecuadorin kaltaista laadukkaasti puolustavaa ja osin ärsyttävääkin vastustajaa. Potentiaalinen yllättäjä.

Seuraa häntä

Saksa Manuel Neuer, Saksa

Neuer lopetti mittavan maajoukkueuransa kesällä 2024. 

Saksa putosi tuolloin puolivälierissä Espanjalle EM-kisoissa ja Neuer päätti, ettei hän enää pelaa maajoukkueessa. 

Hoffenheim-vahti Oliver Baumann nousi sittemmin Saksan A-maajoukkueen ykköstorjujaksi. Baumann pelasi kaikki karsintaottelut ja päästi kuuteen otteluun vain kolme maalia. 

Baumannin oli määrä torjua Saksan tolppien välissä myös MM-kisoissa, mutta toisin kävi, sillä Neuer päätti lopulta palata maajoukkueeseen. 

Nagelsmann kysyi Neuerilta loppukeväästä, olisiko hän valmis pyörtämään päätöksensä ja palaamaan maajoukkueeseen. Nagelsmann sai konkarivahdilta yllättäen positiivisen vastauksen. 

Neuerin ratkaisu on herättänyt paljon puhetta, sillä maalivahti ikään kuin jätti karsinnat väliin ja palasi maajoukkueeseen, kun tosipelit alkavat. Baumann ei ollut tiettävästi järin tyytyväinen Neuerin ratkaisuun.

Neuer pelasi varsin vahvan, vaikkakin osittain rikkonaisen kauden Bayern Münchenissä. Nyt Neuerin on vastattava toden teolla huutoon, sillä muussa tapauksessa puhuttanut päätös näyttäytyy kummalliselta.

Manuel Neuer palasi maajoukkueeseen. Kuva: All Over Press

Katso ainakin tämä ottelu

Norsunluurannikko Norsunluurannikko – Ecuador Ecuador, 15.6. klo 2.00

Lähtökohtaisesti lohkon kakkospaikasta keskenään taistelevat Norsunluurannikko ja Ecuador iskevät yhteen heti kättelyssä avauskierroksella. 

Ottelusta voiton nappaavalla joukkueella on kaikki saumat ottaa kakkossija itselleen, sillä kumpikin voittaa todennäköisesti Curaçaon, eikä Saksalta ole liikaa pisteitä otettavissa. 

Norsunluurannikko ja Ecuador ovat keskenään hyvin tasaisia, vaikkakin selvästi toisistaan poikkeavia joukkueita. Norsunluurannikko panostaa tulivoimaansa hyökkäyspäässä, kun taas Ecuadorin suurimmat vahvuudet löytyvät huippuunsa viritetystä puolustuspelaamisesta. 

Ei yllättäisi, vaikka Ecuador onnistuisi jättämään Norsunluurannikon nollille. Jos peilaa MM-karsintoihin, voi sitä pitää jopa todennäköisenä. Periaatteessa tasapelikin käy kummallekin, sillä Curaçaon voittamalla neljällä pisteellä edetään varmasti parhaiden lohkokolmosten joukkoon.

Näin käy

  1. Saksa. Lohkon ylivoimainen voittajasuosikki. Norsunluurannikko ja Ecuador ovat kaukana heittopusseista, mutta Saksalla ei pitäisi siitä huolimatta olla sen suurempia vaikeuksia voittaa lohkoaan ja mahdollisesti jokaista kolmea peliään. Nagelsmann pääsee todennäköisesti lepuuttamaan avainpelaajiaan lohkovaiheen päätöskierroksella. Selvä jatkoonmenijä, jolla on ainekset mennä pitkälle kisoissa.
  2. Ecuador. Ecuador pelasi loistavat MM-karsinnat ja osoitti läpi karsintojen pystyvänsä kilpailemaan tosissaan myös huippujoukkueita vastaan. Keskuspuolustuksesta löytyy yksi kisojen parhaista topparipareista ja keskikentän pohjalta pelipaikkansa eliittipelaaja. Miten pitkälle sen avulla mennään? Ainakin parhaiden lohkokolmosten joukkoon, kenties lohkokakkoseksikin.
  3. Norsunluurannikko. Huippulaadukkaalla joukkueella kisoihin lähtevä Norsunluurannikko on yksi potentiaalisista yllättäjistä ja mustista hevosista. Joukkueesta löytyy yllin kyllin laatupelaajia keskikentälle ja hyökkäykseen, mutta riittääkö taso puolustuksessa? Norsunluurannikko voi hyvänä päivänä voittaa kenet tahansa. Se nähtiin juuri ennen kisoja, kun se kaatoi vieraskentällä Ranskan.
  4. Curaçao. Ensimmäistä kertaa kisoissa, ja joutui suoraan todella vaikeaan lohkoon. Curaçao jää todennäköisesti ilman ainuttakaan pistettä, eikä sitä voi pitää minkäänlaisena epäonnistumisena, koska tasoero vastustajiin on niin suuri. Voi parhaassa tapauksessa härnätä Norsunluurannikkoa ja Ecuadoria, mutta siihen se jää.

E-lohkon ottelut

14.6. klo 20.00: Saksa Saksa – Curaçao Curacao
15.6. klo 2.00: Norsunluurannikko Norsunluurannikko – Ecuador Ecuador
20.6. klo 23.00: Saksa Saksa – Norsunluurannikko Norsunluurannikko
21.6. klo 3.00: Ecuador Ecuador – Curaçao Curacao
25.6. klo 3.00: Curacao Curaçao – Norsunluurannikko Norsunluurannikko
25.6. klo 3.00: Ecuador Ecuador – Saksa Saksa

Joukkueiden kokoonpanoihin pääset käsiksi tästä linkistä.

Tuukka Ikkeläjärvi

LUE LISÄÄ MM-KISOISTA