FIFA-rankingin kautta aikain nopein nousija haastaa 60 vuoden takaisen maailmanmestarin, joka saa turnauksesta toiseen kansakunnan asettamat paineet niskaansa.

Englanti Englanti: Euroopan karsintojen K-lohkon voittaja
Kroatia Kroatia: Euroopan karsintojen L-lohkon voittaja
Ghana Ghana: Afrikan karsintojen I-lohkon voittaja
Panama Panama: CONCACAF:n karsintojen kolmannen kierroksen A-lohkon voittaja

Englanti

Maailman vanhin maajoukkue lähtee hakemaan MM-pokaalia kotiin valtavien odotusten saattelemana.

FIFA:n ja Englannin kireät välit 1930-luvulla tarkoittivat sitä, että Kolme leijonaa osallistui ensimmäistä kertaa MM-turnaukseen vuonna 1950. Kuusitoista vuotta myöhemmin maajoukkue juhli ensimmäistä – ja toistaiseksi ainoaa – maailmanmestaruuttaan.

Englanti kaatoi vuoden 1966 MM-finaalissa Länsi-Saksan 4-2 kotiyleisönsä edessä Lontoon Wembleyllä. Kyseinen loppuottelu on yhä Ison-Britannian historian katsotuin tv-tapahtuma 32,3 miljoonalla silmäparillaan.

Finaalissa hattutempun iski Geoff Hurst, joka on ainoa elossa oleva pelaaja Englannin kultajoukkueesta. Aiemmin tässä kuussa hän sanoi The Sun -lehden haastattelussa, että Englannin ”luulisi suurena jalkapallomaana voittaneen sen ainakin vielä kerran”.

Englanti todella on yksi merkittävimmistä maista lajin historiassa, mutta menestys pokaalien muodossa on karttanut sitä miesten maajoukkuejalkapallossa jo 60 vuotta. MM-kullan jälkeen Englannin paras suoritus arvokisoissa on ollut toinen sija kahdessa edellisessä EM-turnauksessa.

Kolme leijonaa lähtee jokaiseen turnaukseen isojen paineiden kera, ja jokainen tappio arvokisoissa tietää viikkojen puintia epäonnistumisen syistä maan mediassa ja kannattajien keskuudessa.

Tällä kertaa Englanti hakee menestystä Thomas Tuchelin johdolla, joka on tuttu Borussia Dortmundin, Paris Saint-Germainin, Chelsean ja Bayern Münchenin peräsimestä. Saksalaisluotsi on vasta kolmas ei-brittiläinen valmentaja maajoukkueen komennossa. Kaksi aiempaa olivat ruotsalainen Sven-Göran Eriksson ja italialainen Fabio Capello.

Englanti selvisi MM-karsinnoista lopputurnaukseen Euroopan ensimmäisenä maana. Se voitti kaikki kahdeksan peliään päästämättä maaliakaan, mikä oli saavutuksena maanosan ensimmäinen laatuaan. Kisapaikka varmistui jo kaksi kierrosta ennen karsintojen päättymistä.

Viime vuoden alussa pestissään aloittanut Tuchel on ehtinyt johdattaa Englannin 13 otteluun, joista joukkue on voittanut kymmenen ja hävinnyt vain kaksi. Kummastakin tappiosta heräsi luonnollisesti pienimuotoinen kohu. Viime kesän 1-3-häviö Senegalille oli hengetön esitys, ja maaliskuun 0-1-tappio Japanille oli Englannin ensimmäinen aasialaista maata vastaan.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Harry Kane (vas.) ja Thomas Tuchel Englannin MM-kisaleirillä. Kuva: AOP

Tuchel on osoittanut, että hän ei ole tullut maajoukkuepestiin kumartelemaan kannattajien toiveille. Wembleyn tunnelmaa kritisoineen päävalmentajan valinnat MM-kisaryhmäänsä aiheuttivat suuren porun kansakunnassa, jotka odottivat omia suosikkejaan lopputurnaukseen.

Muun muassa Chelsean Cole Palmer, Manchester Cityn Phil Foden, Real Madridin Trent Alexander-Arnold, Crystal Palacen Adam Wharton, Manchester Unitedin Harry Maguire ja West Hamin Jarrod Bowen jäivät ilman kutsua.

Ihmetystä herättivät esimerkiksi Al-Ahlin Ivan Toneyn, Tottenhamin Djed Spencen, Brentfordin Jordan Hendersonin, Bayer Leverkusenin Jarell Quansahin, Manchester Cityn John Stonesin ja Arsenalin Noni Madueken valinnat.

Stones on aloittanut Englannin 26 edellistä peliä arvokisoissa, mutta hän pelasi päättyneellä kaudella vain reilut tuhat minuuttia seurajoukkueessaan. Madueke taas on tuore Valioliigan mestari, mutta hän oli Tykkimiesten sarjapeleissä pitkälti rotaatiopelaajan roolissa ja onnistui maalinteossa vain kolmesti.

Englannin kisajoukkueessa on enemmän MM-kisakokemusta kuin koskaan aiemmin, mutta yhdeksän pelaajaa ei ole koskaan aiemmin ollut arvoturnauksessa mukana.

Englannin tärkein pelaaja on Bayern Münchenin tähtihyökkääjä Harry Kane, joka on maajoukkueen historian paras maalintekijä 79 osumallaan. Kane iski päättyneellä kaudella Bayernille 61 maalia, 19 enemmän kuin kukaan muu pelaaja Euroopan Top 5 -sarjoissa.

Kapteeni Kanen merkitys on näkynyt edellisten MM-kisojen jälkeisissä otteluissa. Englannin voittoprosentti kipparinsa kanssa on ollut 75 ja ilman häntä 29.

Hyökkäyksen laidoilta lisää ruutia tuovat Arsenalin Bukayo Saka, Aston Villan Morgan Rogers sekä Barcelonan Marcus Rashford ja Anthony Gordon. Kanen kirittäjänä toimii Toneyn lisäksi Aston Villan Ollie Watkins.

Keskikentällä tärkeitä tekijöitä ovat Real Madridin Jude Bellingham ja Arsenalin Declan Rice, josta on povattu maajoukkueen seuraavaa kapteenia. Keskenään minuuteista kisaavat Manchester Unitedin Kobbie Mainoo ja Nottingham Forestin Elliot Anderson.

Puolustuspäässä isoin kysymys on, kenet Manchester Cityn Marc Guéhi saa toppariparikseen. Englannin maalia vartioi Evertonin Jordan Pickford, joka on ollut maajoukkueen luottotorjuja jo neljässä arvoturnauksessa.

Kroatia

Jugoslaviasta itsenäistyttyään Vatreni on ollut vakiokävijä arvoturnauksissa MM-ja EM-tasolla. Kroatia on jäänyt ulos vain kaksista arvokisoista, joihin se on karsinut mukaan. Se sai UEFA:n jäsenyyden kesällä 1993, kolme kuukautta sen jälkeen, kun karsinnat seuraavan vuoden MM-kisoihin olivat alkaneet, joten debyytti sai odottaa vielä.

Kroatia aloitti FIFA-rankingissa 125. sijalla, mutta se ampaisi kolmanneksi tultuaan historiansa ensimmäisissä MM-kisoissa pronssille Davor Šukerin maalien siivittämänä. Maailmanrankingissa ei ole koskaan nähty yhtä räjähdysmäistä nousua.

EM-kisoissa ruutupaidat eivät ole yltäneet puolivälieriä pidemmälle, mutta MM-turnauksessa mitaleilla on käyty jo kolmesti. Kroatia on Uruguayn jälkeen asukasluvultaan pienin maa, joka on pelannut MM-kisojen loppuottelussa.

Kyseisessä finaalissa se hävisi vuonna 2018 Ranskalle 2-4-lukemin. Tämän kesän kisaryhmässä on mukana vielä kuusi pelaajaa tuosta turnauksesta.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Luka Modrić lähtee MM-kisoihin turnauksen neljänneksi vanhimpana pelaajana. Kuva: AOP

Kroatian nykyinen joukkue on sekoitus maan toista kultaista sukupolvea, joka on ollut viemässä sitä viime vuosien saavutuksiin, sekä nuorempia pelaajia, jotka edustavat lähes poikkeuksetta suurseuroja ympäri Euroopan.

Kapteenina toimii yhä AC Milanin keskikenttäpelaaja, vuoden 2018 Ballon d’Or -voittaja Luka Modrić, jolle alkava MM-turnaus on jo viides hänen urallaan. Konkariosastoa edustavat myös PSV Eindhovenin Ivan Perišić, Osasunan Ante Budimir, Hoffenheimin Andrej Kramarić, Manchester Cityn Mateo Kovačić ja Dinamo Zagrebin Dominik Livaković.

Tuoreemman ikäpolven nimekkäin pelaaja on Manchester Cityn puolustaja Joško Gvardiol, joka saa kisoissa toppariparikseen HSV:n 19-vuotiaan Luka Vuškovićin.

Maajoukkueen päävalmentajana toimii Zlatko Dalić, joka on yhdeksän vuoden aikana vienyt Kroatian viidesti arvokisoihin. Hän on Ranskan Didier Deschampsin jälkeen pisimpään pestissään pysynyt valmentaja kesän MM-joukkueissa.

Dalićin Kroatia on sitkeä joukkue, joka ei lannistu paineen alla tai vaikeissa tilanteissa. Edellisissä MM-kisoissa Vatreni eteni välieriin, vaikka se oli koko turnauksen aikana johtoasemassa vain 46 minuuttia. Sietokyvystä kertonee sekin, että Kroatia on pelannut ja voittanut ennätykselliset neljä rangaistuspotkukilpailua MM-tasolla.

Ghana

Black Stars oli viime vuosisadan puolella varteenotettava tekijä Afrikan mestaruuskisoissa neljällä pokaalillaan.

Ghana voitti kaksi ensimmäistä turnaustaan, joihin se osallistui, ja tuli kahdessa seuraavassa toiseksi. 1970-luvun alussa maajoukkue eli synkkiä aikoja ja jäi sivuun kolmesta peräkkäisestä maanosansa mestaruusturnauksesta, mutta se palasi pokaalikantaan vuosina 1978 ja 1982. Jälkimmäinen on yhä Ghanan viimeisin pysti arvokisoista.

Isossa kuvassa Ghana on ollut Afrikan maanperällä iso tekijä läpi historiansa, mutta MM-kisoissa se nähtiin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 2006, jolloin se ylsi heti pudotuspeleihin.

Neljä vuotta myöhemmin suoritus parani entisestään, kun Black Stars eteni puolivälieriin Uruguayta vastaan. Ottelu muistetaan etenkin dramaattisista jatkoajan tapahtumistaan. Pelikellossa oli jo 120 minuuttia ja joukkueet olivat yhä tasalukemissa 1-1. Uruguayn hyökkääjä Luis Suárez blokkasi maaliviivalla ensin Stephen Appiahin vedon ja perään Dominic Adiyiahin puskun.

Jälkimmäisen torjunnan Suárez teki kuitenkin kädellään ja sai siitä hyvästä suoran punaisen kortin. Asamoah Gyan tykitti seuranneesta rangaistuspotkusta pallon ylärimaan ja Suárez tuuletti epäonnistumista villisti kentän laidalla. Voittaja ratkaistiin lopulta pilkuilla, ja Uruguay meni neljän parhaan joukkoon.

Ottelun jälkeen Suárez kehuskeli ylpeänä, että hän oli tehnyt ”kisojen parhaan torjunnan”. Ghana tavoitteli pelissä Afrikan historian ensimmäistä välieräpaikkaa MM-kisoissa, mutta saikin verivihollisen.

Noiden kisojen jälkeen Ghana on päässyt kahdesti MM-lopputurnaukseen, mutta jäänyt kummallakin kerralla alkulohkoon. Trendi on seurannut maajoukkuetta myös tämän vuosikymmenen Afrikan mestaruuskisoihin, joissa Ghanaa ei edes nähty tänä vuonna.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Luis Suárezin (oik.) torjunta vei Ghanalta voittomaalin 16 vuotta sitten. Kuva: AOP

Tämän kesän kisoihin Ghana selvisi ilman suurempia ongelmia voittamalla heikkotasoisen karsintalohkonsa kuuden pisteen erolla seuraavaan. Ainoa tappio tuli 0-1-lukemin Komoreja vastaan.

Menestyksekkäistä karsinnoista huolimatta Ghana antoi viime maaliskuussa kenkää Otto Addolle, joka oli ensimmäisenä päävalmentajana vienyt Black Starsin kaksiin MM-kisoihin.

Tilalle palkattiin kokenut konna Carlos Queiroz, jolle alkava MM-turnaus on peräti viides hänen urallaan. Vielä poikkeuksellisemman saavutuksesta tekee se, että kaikki Queirozin kisat ovat olleet peräkkäisissä turnauksissa. Vastaavaan on valmentajana pystynyt aiemmin vain Bora Milutinović, joka oli Meksikon, Costa Rican, Yhdysvaltojen, Nigerian ja Kiinan komennossa vuosina 1986-2002.

Ghana lähtee haastavista asetelmista kesän kisoihin. Se on pelannut jo kuusi ottelua putkeen ilman voittoa, ja Queiroz nimitettiin tehtäväänsä vain 65 päivää ennen turnauksen alkua.

Lisäksi Ghana kärsii joidenkin avainpelaajiensa, kuten Tottenhamin Mohammed Kudusin, Southamptonin Mohammed Salisun ja Spartak Moskovan Alexander Djikun, poissaoloista loukkaantumisten takia.

Maajoukkueen ykköstähti on laitahyökkääjä Antoine Semenyo, joka siirtyi tammikuussa Manchester Cityyn 72 miljoonan euron kaupassa Bournemouthista.

Kapteeninnauhaa kantaa Leicesterin hyökkääjä Jordan Ayew, joka pitää veljensä André Ayew’n kanssa halussa Ghanan otteluennätystä (120). Veli André ei ole kuitenkaan enää pariin vuoteen ollut mukana maajoukkueessa.

Muita merkittäviä pelaajia ovat muun muassa Villarrealin Thomas Partey, Atalantan Kamaldeen Sulemana, Athletic Clubin Iñaki Williams ja Nordsjællandin Caleb Yirenkyi.

Panama

Los Canaleros on toista kertaa mukana MM-kisoissa tehtyään debyyttinsä vuonna 2018.

Tuolloin Panama jäi lohkoon, häviten kaikki kolme otteluaan ja päästäen niissä 11 maalia, enemmän kuin mikään muu joukkue samassa turnauksessa.

Tuloksellisesti turnausdebyytti sujui valitettavan odotetusti. Se ei kuitenkaan estänyt Panaman kisakatsomoita repeämästä riemuun, kun Felipe Baloy kavensi Englantia vastaan 78. minuutilla loppulukemiksi 6-1 maan ensimmäisellä MM-maalilla.

Pohjois-Amerikan, Keski-Amerikan ja Karibian alueen (CONCACAF) kisoissa Panama on käynyt 13 kertaa ja yltänyt parhaimmillaan hopealle kolmesti, viimeksi vuonna 2023. Lisäksi se on ollut kutsuvieraana Copa Americassa kaksi kertaa.

Tähän kesään johtaneissa karsinnoissa Panama pääsi FIFA-rankinginsa ansiosta suoraan toiselle kierrokselle, josta se paineli lohkovoittajana jatkoon neljällä voitolla yhtä monessa pelissä. Kolmannella kierroksella Los Canaleros aloitti köykäisesti voittamalla neljästä ensimmäisestä pelistään vain yhden, mutta voitot Guatemalasta ja El Salvadorista sinetöivät kisapaikan.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Aníbal Godoy (oik.) on pelannut Panaman paidassa jo 16 vuotta. Kuva: AOP

Panamaa luotsaa Thomas Christiansen, joka on ollut joukkueen puikoissa kesästä 2020 alkaen, pidempään kuin kukaan muu maan historiassa. Tanskalaisluotsi asui nuoruusvuosinaan lyhyesti Panamassa ja teki 15 vuoden pelaajauran Espanjassa, Kreikassa, Saksassa ja kotimaassaan.

Christensenin ammattilaisura alkoi Barcelonassa, jonka päävalmentajana toimi tuolloin hollantilaislegenda Johan Cruyff. Hän ei ikinä päässyt debytoimaan Blaugranan ykkösmiehistössä, mutta Cruyffin opit näyttävät purreen tanskalaisvalmentajaan ainakin siinä mielessä, että Panama pelaa selkeällä identiteetillä. Christensenin joukkue on onnistunut turhauttamaan tasokkaampiaan vastustajia tiivillä puolustusmuodollaan ja erikoistilannepelaamisellaan.

Panama lähtee MM-kisoihin koko turnauksen vanhimmalla pelaajistolla. Yli puolet sen joukkueesta on yli kolmekymppisiä, ja kuusi heistä oli mukana kahdeksan vuoden takaisessa debyyttiturnauksessa.

Laitapakki Michael Amir Murillo oli vielä alkuvuonna Panaman ainoa pelaaja Euroopan Top 5 -sarjoissa, kunnes hän vaihtoi Marseillen Beşiktaşiin.

Maajoukkueen tärkein pelaaja ja otteluennätyksen (159) haltija on San Diego FC:n keskikentän puurtaja Aníbal Godoy. Hän saanee kisoissa vierelleen Pumasin Adalberto Carrasquillan, joka valittiin toissa vuonna ensimmäisenä panamalaisena CONCACAF:n vuoden miespelaajaksi.

Tehoja kaivataan Leónin laitahyökkääjältä Ismael Díazilta, joka voitti viime vuonna CONCACAF:n Gold Cupin maalikuninkuuden kuudella osumallaan.

Seuraa häntä

Englanti Nico O’Reilly, Englanti

Manchester Cityn kasvattama laitapuolustaja on noussut pikavauhtia Englannin arvokisamiehistöön.

Nuorten maajoukkueissa vakiokasvona nähty O’Reilly teki debyyttinsä Cityssä toissa vuonna, ja lopullinen läpimurto tapahtui päättyneellä kaudella. Peliminuuteissa hän jäi ainoastaan tähtihyökkääjä Erling Haalandin taakse, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.

Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Nico O’Reilly debytoi A-maajoukkueessa viime marraskuussa. Kuva: AOP

Cityn päävalmentaja Pep Guardiola hyödynsi monikäyttöistä O’Reillya kauden aikana laitapuolustajana, laiturina ja keskikentän pohjana. Pallovarma pakki pelasi luultavasti uransa parhaan ottelun maaliskuussa, kun hän teki manchesteriläisten molemmat maalit 2-0-voitossa Arsenalia vastaan liigacupin finaalissa.

A-maaotteluita O’Reilly on ehtinyt pelata vasta neljä kappaletta, mutta hänen kisapaikkaansa pidettiin pitkältä selviönä. Nuorukainen palkittiin kauden päätteeksi Manchester Cityn vuoden pelaajana ja Valioliigan parhaana nuorena pelaajana.

Katso ainakin tämä ottelu

Englanti Englanti – Kroatia Kroatia, 17. kesäkuuta klo 23

Kummankin kovin testi lohkovaiheessa, ja heti avauskierroksella.

Kroatian päävalmentaja Zlatko Dalić on myöntänyt, että hän olisi ottanut Englannin mielellään vastaan vasta myöhemmin. Osa Vatrenin pelaajista parantelee vielä vaivojaan, eikä joukkue haluaisi aloittaa turnaustaan alavireisesti.

Englanti ja Kroatia ovat kohdanneet vuosien saatossa 11 kertaa, ja Englanti on ollut vahvempi kuudesti.

Vuoden 2018 MM-kisoissa Kroatia pudotti semifinaalissa Englannin, joka otti arvokisarevanssinsa seuraavassa EM-turnauksessa neljännesvälierissä.

Näin käy

  1. Englanti. Kolmen leijonan ympärillä leijuu kysymysmerkkejä, mutta se on selkein ykkösehdokas lohkon kärkisijalle
  2. Kroatia. Kykeneväinen taistelemaan lohkovoitosta. Harvoin suosikki muita isoja vastaan, mutta resilienssiä ja kokemusta riittää.
  3. Ghana. Paperilla lohkon kolmanneksi paras joukkue. Vire ei lupaa hyvää.
  4. Panama. Kehitystä on tapahtunut, mutta lohko ei ole juurikaan helpompi kuin edellisellä kerralla.

L-lohkon ottelut

17.6. klo 23.00: Englanti Englanti – Kroatia Kroatia
18.6. klo 2.00: Ghana Ghana – Panama Panama
23.6. klo 23.00: Englanti Englanti – Ghana Ghana
24.6. klo 2.00: Panama Panama – Kroatia Kroatia
28.6. klo 0.00: Kroatia Kroatia – Ghana Ghana
28.6. klo 0.00: Panama Panama – Englanti Englanti

Joukkueiden kokoonpanoihin pääset käsiksi tästä linkistä.

Ville Liimatta

LUE LISÄÄ MM-KISOISTA!