The Athletic: MM-kisapelaaja pidätettiin sopupeliepäilyn takia
The Athletic -sivusto uutisoi, että Norsunluurannikon maajoukkuetta MM-kisoissa edustava Elye Wahi pidätettiin Ranskassa ennen MM-turnausta.
Wahi pidätettiin alle kaksi viikkoa ennen MM-kisojen alkua epäiltynä ottelumanipulaatiosta Ranskan liigassa.
Wahi, 23, saattoi ottaa toukokuun 17. päivänä pelatussa ottelussa tahallisen keltaisen kortin, kun hänen joukkueensa Nice kohtasi Metzin.
Wahi on pelannut MM-kisoissa Norsunluurannikon paidassa. Hän oli avauskokoonpanossa Ecuadoria vastaan ottelussa, jonka Norsunluurannikko voitti maalilla.
Wahi pelasi pelissä 55 minuuttia, ja hänen odotetaan Athleticin mukaan matkustavan myös seuraavaan peliin Saksaa vastaan sopupeliepäilyistä huolimatta.
Tapauksen tutkinta on yhä kesken.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa