Turkin päävalmentaja reagoi putoamiseen MM-kisoista: ”Järkyttävää”
Turkin päävalmentaja Vincenzo Montella sanoo, että hänen joukkueensa putoaminen MM-kisoista tuli järkytyksenä, mutta hän ei soimaa kohtalosta pelaajiaan.
Montellan ryhmän putoaminen varmistui lauantaina, kun Turkki hävisi toista kertaa näissä kisoissa, tällä kertaa 0-1-lukemin Paraguaylle.
Turkki pääsi pelaamaan puolet ottelusta ylivoimalla Miguel Almirónin punaisen kortin myötä, muttei kyennyt hyödyntämään lukuisia paikkojaan. Montellan joukkue on laukonut kahdessa lohkopelissään 62 kertaa tekemättä maaliakaan.
– Me luomme maalipaikkoja, mutta pallo ei vain jostain syystä mene sisään. Toinen joukkue sai hetkensä ja teki siitä maalin. On todella järkyttävää sanoa hyvästit MM-kisoille vain kahden ottelun jälkeen, kommentoi italialaisvalmentaja Reutersin mukaan.
– Olisimme varmasti voineet olla tarkempia, mutten koe, että voisin syyttää pelaajia mistään. Rakastan näitä pelaajia jopa enemmän kuin aiemmin, koska he näyttivät sydäntä ja sielua. Jalkapallo ei ole loogista. Juuri se tekee siitä maailman kauneimman lajin.
Turkki on ollut tällä vuosituhannella tuttu näky EM-kisoissa, mutta MM-turnauksessa se pelaa tänä kesänä ensimmäistä kertaa 24 vuoteen. Montellan mukaan Turkin pitää selviytyä useammin arvokisoihin.
– Ehkä suuriin turnauksiin palaamisen paine vaikutti meihin jopa tiedostamatta. Meidän täytyy oppia tapa osallistua säännöllisesti suuriin turnauksiin. Uskon, että siitä asiat lähtevät paranemaan.
Viimeisessä ottelussaan Turkki kohtaa Yhdysvallat, jonka lohkovoitto varmistui lauantaina. Paraguayn kanssa lohkon toisesta sijasta kamppailee Australia.
LUE MYÖS
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- KuPS taisteli loppuunmyydyssä Tammelassa – Trabzonspor iski neljä maalia
- KuPSin europelissä kiehahti – tappelu katsomossa
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Cristiano Ronaldolla on tukijoita Portugalin joukkueessa: ”Toivon hänen palaavan”
- Cristiano Ronaldo pelasi vahvasti – ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Vinícius ei saa pelata El Clásicossa – pitkä pelikielto napsahti
- Veikkausliiga-joukkueen yleisökeskiarvo mykistää – ”Mahtava futiskaupunki”
- Lionel Messin ennätys uusiksi – Erling Haaland hurjana Mestarien liigassa
- José Mourinho haukkui Espanjan jalkapallojohdon
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Kesän Trump-sotkulla iso vaikutus – Fifa aikoo muuttaa jalkapallon sääntöjä
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
