Espanjan MM-sankari: ”Minua on kritisoitu koko turnauksen ajan”
Espanjan hyökkääjä Ferran Torres sanoo, että voittomaalin tekeminen MM-finaalissa oli hänelle valtava henkilökohtainen helpotus.
Vaihdosta sisään tullut Torres, 26, teki jatkoajalla 106. minuutilla ottelun ainoan maalin, kun Espanja voitti sunnuntaina Argentiinan 1–0 MM-kisojen loppuottelussa. Osuma oli espanjalaishyökkääjän ensimmäinen koko turnauksessa.
– Uskon, että lopulta maali tuli 47 miljoonalta ihmiseltä (suunnilleen Espanjan väkiluku), ei vain meiltä, jotka olemme täällä, kommentoi Torres Sky Sportsin mukaan.
– Tänään kohtalo oli kirjoitettu. Tämä voitto oli tarkoitettu meille. Olemme tänään kaukana omista kansalaisistamme, mutta yritimme olla heitä mahdollisimman lähellä.
– Finaalit ovat vaikeita. Kun vastassa on Lionel Messi, sitä väkisinkin huolestuu, mutta uskoimme aina itseemme ja pyrimme pelaamaan omaa jalkapalloamme. Mielestäni onnistuimme siinä jälleen kerran.
– Maalin tekeminen oli valtava helpotus. Minua on kritisoitu koko turnauksen ajan, mutta kuten sanoin aiemmin, kohtalo oli kirjoitettu.
LUE MYÖS
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
